perjantai, 01 helmikuu 2013 11:24

AHL: Kenestä seuraava suomalainen NHL-debytantti?

Kirjoittanut

Alkukaudella AHL-kokemusta hankkineista suomalaisista neljä pelaajaa on raivannut tiensä NHL-joukkueensa kokoonpanoon. Muista suomalaisista hyviä näyttöjä ovat viime viikkoina antaneet muun muassa Harri Pesonen, Juuso Puustinen ja Toni Rajala.

Oklahoman Toni Rajala on ollut hyvässä vireessä päästyään jälleen tammikuussa AHL-kaukaloihin. Parkanon taituri oli kolmen ottelun pisteputkessa (1+3), joka katkesi viime yön ottelussa. Seitsemässä viime ottelussa pisteitä on kertynyt 3+4.

Rajalan seurakaverina pelaava Antti Tyrväinen teki viime viikolla kauden toisen osumansa 10. ottelussaan.

Anaheimin riveissä NHL-debyyttiään odotteleva Sami Vatanen on ollut Norfolk Admiralsin paras syöttäjä ja puolustajien paras pistemies. AHL:n puolustajien pistepörssissä Vatanen on sijalla 14.

New Jerseyn leirivahvuudessa ollut hyökkääjä Harri Pesonen on ollut hyvässä iskussa myös tammikuussa. 10 ottelussaan Pesonen on tehnyt pisteet 4+4. Viimeisimmässä ottelussaan lauantaina Pesonen valittiin ykköstähdeksi kahden maalinsa ansiosta.

Milwaukeen Juuso Puustiselle kauden tähtihetki oli viime perjantain Oklahoma-ottelussa, kun Puustinen teki hattutempun ja tuplasi samalla kauden maalimääränsä. Samalla hän katkaisi 13 ottelun maalittoman putkensa.

Puustisen seurakaveri Joonas Järvinen on vakuuttanut tammikuussa tehotilastossa. Syyskauden 30 ottelusta tilille merkittiin lukema -9, tammikuun 11 ottelusta +6.

Maalivahdeista Lake Erie Monstersin Sami Aittokallio on pelannut tammikuussa kolme ottelua, voittanut kaksi ja hävinnyt kerran rankkareilla.

Suomalaisten AHL-pörssi
Tilanne 31.1.2013

#Teemu Hartikainen, Oklahoma   37. 11+16=27  -3  23
#Sami Vatanen, Norfolk         34.  4+19=23  -2  30
#Mikael Granlund, Houston      21.  8+13=21  -4   8
Harri Pesonen, Albany          37.  9+10=19  +2  16
Juuso Puustinen, Milwaukee     41.  6+ 8=14  -5  10
#Leo Komarov, Toronto          14.  6+ 3= 9  +7  22
Joonas Nättinen, Hamilton      24.  5+ 4= 9  +6   8
Toni Rajala, Oklahoma          14.  4+ 5= 9   0  10
Joonas Järvinen, Milwaukee     41.  2+ 5= 7  -3  49
Jani Lajunen, Milwaukee        39.  1+ 4= 5  -8  14
Rasmus Rissanen, Charlotte     31.  0+ 5= 5  +1  46
Antti Tyrväinen, Oklahoma      13.  2+ 1= 3  +2  36
Tommi Kivistö, Charlotte        6.  0+ 1= 1   0   2
#Jyri Niemi, Connecticut        5.  0+ 0= 0   0   5

Maalivahdit
Jussi Rynnäs, Toronto          12.  6- 6  2,22 92,7
Harri Säteri, Worcester        18.  8-10  2,72 90,8
Sami Aittokallio, Lake Erie    20. 11- 9  2,92 90,2
Riku Helenius, Syracuse        15.  8- 6  2,96 88,3

Suomalaisten ECHL-pörssi
Tilanne 31.1.2013

#Toni Rajala, Stockton         29. 18+20=38   0  10
Tommi Kivistö, Florida         36.  4+10=14  -2  31
Jyri Niemi, Greenville         12.  1+ 4= 5  +6  24

Maalivahdit
Niko Hovinen, Trenton          16.  4- 7  3,14 88,9
#Hannu Toivonen, Orlando       11.  2- 7  3,93 88,8

 

Olet nyt

Lisää uutisia ulkomailta