perjantai, 01 marraskuu 2019 14:46

Vuoden 2019 sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestys käynnistyi – Ehdolla kolme jääkiekkohetkeä

Kirjoittanut Toimitus
Kaapo Kakko ratkaisi maalillaan nuorten MM-finaalin 2019. Kaapo Kakko ratkaisi maalillaan nuorten MM-finaalin 2019. HHOF-IIHF Images

Urheilugaalassa palkittavan vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestys on käynnistynyt. Ensimmäisessä vaiheessa mukana on 22 sykähdyttävää hetkeä vuodelta 2019. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus ilmoittaa oma ehdokkaansa mukaan äänestykseen.

Ensimmäinen äänestysvaihe kestää sunnuntaihin 24.11. asti. Sen jälkeen kymmenen eniten ääniä saanutta hetkeä etenee äänestyksen toiseen vaiheeseen, joka käynnistyy Urheilugaalan muiden palkintoluokkien julkistuksen yhteydessä sunnuntaina 1.12.

Äänestys huipentuu Urheilugaalan suorassa tv-lähetyksessä 16.1.2020, jolloin suomalaisia eniten sykähdyttänyt urheiluhetki palkitaan Uno-palkinnolla.

Tämänvuotisten ehdokkaiden joukossa on sykähdyttäviä hetkiä kaikkiaan 14:stä eri lajista. Ehdolla ovat mm. Naisleijonien katkera finaalitappio MM-kotikisoissa, pika-aiturikolmikon Korte, Neziri, Hurske kolmoisvoitto Ruotsi-ottelussa, Jesse Vainikan ja Topias Taavitsaisen toinen perättäinen Dota 2 -maailmanmestaruus sekä Huuhkajien Armenia-voitto, joka vei joukkueen lähelle historiallista EM-kisapaikkaa.

Viime vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi valittiin Iivo Niskasen olympiavoitto 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa PyeongChangin olympialaissa.

Vuoden 2019 sykähdyttävintä urheiluhetkeä voi äänestää Urheilugaalan nettisivuilla osoitteessa urheilugaala.fi/sykahdyttavin-urheiluhetki-2019. Äänestää voi molemmissa äänestysvaiheissa kerran.


Ehdokkaat sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi vuodelta 2019 (aikajärjestyksessä):

Nuoret Leijonat huuhtoo kultaa Kanadassa
Kaapo Kakko nostaa kiekon USA:n maaliin jääkiekon nuorten MM-finaalin loppuminuuteilla 6.1.2019. Nuoret Leijonat voittaa maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa.

 

 

Lindforsin lumoava luistelu
Viveca Lindfors nousee upean vapaaohjelman myötä pronssimitalille Euroopan mestaruuskilpailuissa Minskissä 25.1.2019.

Rinnekangas pyörähtelee X Games -hopeaa
Vallaton Rene Rinnekangas taituroi viimeisellä laskullaan lumilautailun slopestylen hopealle X Gamesissa Aspenissa 26.1.2019.

Sprinttivoitto Salpausselällä
Ilkka Herola ja Eero Hirvonen voittavat yhdistetyn parisprintin maailmancupkilpailun Hirvosen huiman loppukirin ansiosta Lahdessa 9.2.2019.

Niskanen puristaa MM-pronssille
Iivo Niskasen hurja loppupuristus nostaa hänet viimeisillä kilometreillä kymmenen sekunnin takamatkalta maailmanmestaruuspronssille 15 kilometrin perinteisen tyylin kilpailussa Seefeldissä 27.2.2019.

Bottas kiihdyttää avausvoittoon
Valtteri Bottas dominoi Formula 1 -sarjan avausosakilpailua ja purkaa voitolla edelliskauden aiheuttamat turhautumiset Melbournessa 17.3.2019.

Kaksi MM-mitalia kotijäältä
Loppuunmyyty Helsingin jäähalli räjähtää suosionosoituksiin, kun niukasti Rockettesin edelle vapaaohjelmallaan kiilannut Marigold IceUnity varmistaa kaksi mitalia Suomeen muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa 13.4.2019.

Minuutit maailmanmestareina
Suomi juhlii ensimmäistä jääkiekon naisten maailmanmestaruutta jatkoajalle venyneessä ottelussa Espoossa 14.4.2019. Voitto kääntyy lopulta hopeaan, kun maali hylätään pitkän tarkistuksen jälkeen, ja peli ratkeaa rangaistuslaukauksilla USA:lle.

 

 

Let’s Go Suomi!
Huiman esityksen toteuttanut Suomen cheerleadingmaajoukkue riemuitsee cheerleadingin MM-kultaa Yhdysvaltain kotikentällä Orlandossa toista kertaa peräkkäin 27.4.2019.

Mörkö lyö sisään
Kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila iskee kaksi maalia Kanadan verkkoon jääkiekon miesten MM-finaalissa Bratislavassa 26.5.2019 ja Leijonat voittaa kolmatta kertaa maailmanmestaruuden.

 

 

Wahlström Vegasin valoissa
Eva Wahlström puolustaa WBC-liiton ylemmän höyhensarjan maailmanmestaruuttaan ammattinyrkkeilyn pääkaupungissa Las Vegasissa illan naisten pääottelijana 3.8.2019.

Suomi kirmaa viestihopealle
Miika Kirmula päihittää jännittävässä loppukirissä Ranskan ja tuo Suomen miehet hopeasijan myötä kymmenen vuoden tauon jälkeen suunnistuksen MM-kisoissa viestimitaleille Östfoldissa 16.8.2019.

Pysäyttämätön Pukki
Teemu Pukki taituroi kolme maalia toisessa Valioliigan ottelussaan ja siirtyy maalipörssin kärkeen 17.8.2019.

OG:n hermeettinen voittokulku
Jesse ”JerAx” Vainikka ja Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkue OG voittaa uskomattomasti toista kertaa peräkkäin Dota 2 -maailmanmestaruuden Shanghaissa 25.8.2019.

Pika-aiturit kolmoisvoittoon
Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske aitovat kolmoisvoittoon Ruotsi-ottelussa Tukholman olympiastadionilla yhtenä maailman kärkeä lähestyvien urheilijoiden kesän kohokohdista 25.8.2019.

Piispanen kelaa kärkeen
Toni Piispanen kelaa hanskan lipsumisesta huolimatta niukkaan voittoon 100 metrillä Brysselin Timanttiliigassa 6.9.2019.

Ruusuvuori Davis Cupin ässä
Emil Ruusuvuori lyö sensaatiomaisesti maailmanlistan vitosen Dominic Thiemin tenniksen Davis Cupissa Espoossa 14.9.2019.

Etelätalo onnistuu kolmansilla
Kolmannella heitollaan finaaliin päässyt Lassi Etelätalo paiskaa kolmannella kierroksella keihään yli 82 metrin päähän ja nousee neljänneksi, ja parhaaksi suomalaiseksi yleisurheilun MM-kilpailuissa Dohassa 6.10.2019.

Sällström potkii maajoukkuehistoriaa
Linda Sällström ohittaa huikealla neljän maalin illallaan Laura Österberg Kalmarin Suomen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijänä 8.10.2019.

Kitkerä MM-pronssin maku
Euroopan mestari Mira Potkonen ei peittele pettymystään nyrkkeilyn MM-pronssiin välierätappion jälkeen Ulan-Udessa 12.10.2019. Pronssi on silti vuoden ainoa suomalaisen saavuttama MM-mitali Tokion olympiakisojen 2020 lajeissa.

Kyyneleitä Konalla
Huipputriathlonisti Kaisa Sali päättää uransa tunteikkaasti kuudenteen sijaan Ironman-sarjan MM-kilpailuissa Konalla 13.10.2019.

Vain siivenisku jalkapallon EM-unelmaan
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat tyrmää kotiyleisön pauhussa Armenian 3–0 sateisessa syysillassa Turussa 15.10, ja unelma EM-lopputurnauksesta on lähempänä toteutumista kuin koskaan.

• Äänestää voit täällä

Lähde: Tiedote

Artikkelin kuvat: HHOF-IIHF Images

Olet nyt

Lisää uutisia kotimaasta