tiistai, 24 syyskuu 2019 15:16

CSM:n sarjataulukkokatsaus: Jokerit ja TPS karsintalohkojen kärjessä

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Ilveksen Nico Kuivila (vas.), Joonas Harviala ja Miro Keltikangas juhlivat maalia 1.9.2019 pelatussa ottelussa HIFK:ta vastaan. Ilveksen Nico Kuivila (vas.), Joonas Harviala ja Miro Keltikangas juhlivat maalia 1.9.2019 pelatussa ottelussa HIFK:ta vastaan. Riku Laukkanen

C-nuorten SM-karsinnoissa on pelattu joukkueesta riippuen 8–10 ottelua. Karsinnoista on nyt takana noin kolmasosa.

Karsintalohko 1:n kärjessä on Jokerit. Helsinkiläiset ovat hävinneet yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan vain yhden. Seitsemän ottelua voittanut Blues vaanii kolmen pisteen päässä.

Jokerit voitti seitsemän ensimmäistä otteluaan, mutta hävisi viime lauantaina Jokipojille. Joensuulaisille voitto oli ensimmäinen tällä kaudella.

Kakkoslohkon kärjessä ovat tasapistein TPS ja Ilves. Turkulaiset ovat pelanneet kahdeksan ottelua, tamperelaiset yhdeksän.

Karsintalohkoissa pelataan kolminkertaiset sarjat. Molemmista lohkoista etenee viisi joukkuetta varsinaiseen SM-sarjaan. Sijojen 6–9 joukkueet jatkavat kauttaan alemmassa jatkosarjassa.

 

Karsintalohko 1:
1. Jokerit       9  8  0  0  1  51 – 18  24
2. Blues         9  7  0  0  2  54 – 27  21
3. Kärpät        9  5  1  0  3  54 – 30  17
4. KalPa         9  5  0  2  2  44 – 33  17
5. JYP           9  5  0  0  4  41 – 38  15
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6. SaiPa/Ketterä 8  2  2  0  4  42 – 37  10
7. Pelicans      8  3  0  0  5  28 – 39   9
8. K-Vantaa      9  2  0  2  5  27 – 51   8
9. KooKoo        9  2  0  0  7  25 – 71   6
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10. Jokipojat    9  1  1  0  7  22 – 44   5

Karsintalohko 2:
1. TPS           8  6  1  0  1  43 – 19  20
2. Ilves         9  6  1  0  2  48 – 32  20
3. Jokerit/JoVi  9  5  1  2  1  37 – 28  19
4. HIFK         10  4  1  2  3  44 – 39  16
5. Tappara       9  4  0  2  3  29 – 31  14
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6. Ässät         9  4  0  0  5  37 – 34  12
7. Lukko         9  3  1  1  4  27 – 30  12
8. KJT Haukat    8  3  1  0  4  32 – 40  11
9. Blues Ak      9  2  0  2  5  23 – 34   8
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10. Sport        9  2  1  0  6  24 – 43   8
11. HPK          9  1  2  0  6  24 – 38   7

 

Olet nyt

Lisää C-nuorten SM-sarjan uutisia

Sarjojen sivut

Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kausi päättyi koronaviruksen vuoksi 12.3.2020. Lue lisää täältä.

Liiga

Naisten Liiga

Mestis

Suomi-sarja

Nuorten SM-liiga

B-nuorten SM-sarja

B2-nuorten SM-sarja

C-nuorten SM-sarja

Rullakiekon SM-liiga

 

Etsi sivustolta