perjantai, 12 huhtikuu 2019 16:08

Kiitos vaparit!

Jääkiekkoliitto ja SmileHenkilöstöpalvelut Oy ovat palkinneet jokaisena Naisten MM-kisojen pelipäivänä päivän vapaaehtoisen.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna on Nuorten MM-kilpailujen pääyhteistyökumppani, ja samalla myös päätukija ja suojelija yli 400 vapaaehtoiselle, jotka ovat mahdollistaneet kisat.

Julkaistu kategoriassa MM2016

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna on Nuorten MM-kilpailujen pääyhteistyökumppani, ja samalla myös päätukija ja suojelija yli 400 vapaaehtoiselle, jotka ovat mahdollistaneet kisat.

Julkaistu kategoriassa MM2016

Päivän vapareiden upeaan joukkoon viimeisenä Suomessa pelattavana pelipäivänä noudettavien lippujen pisteellä työskentelevä haminalainen Eveliina Keränen. Hän oli mukana samoissa tehtävissä myös viime vuoden MM-kisoissa.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Päivän vapaaehtoinen Juha Rissanen työkentelee Jääkiekon MM-kisojen rakennustiimissä. Hän oli mukana myös viime vuoden kisoissa.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Päivän vapaaehtoinen Mikael Ahlfors toimii kumppani-VIP:ssä asiakaspalvelijana ja juontajana.

Julkaistu kategoriassa MM2013
maanantai, 13 toukokuu 2013 16:27

Päivän vapari Mikko ohjaa mediaa

MM-kisojen mediatiimiin kuuluva Mikko Arolainen viettää suurimman osan vapariajastaan ”mixed zonella”. Se on alue, jossa median edustajat voivat tehdä pelaajien haastatteluja harjoitusten ja otteluiden jälkeen.

Julkaistu kategoriassa MM2013
lauantai, 11 toukokuu 2013 12:31

Päivän vapari Johanna tiiraa laukaisuja

Hymyilevä Johanna Tauriainen on toisissa jääkiekon MM-kisoissa vapaaehtoistyöntekijänä. Niin tänä kuin viime vuonna Johanna toimii tilastoryhmässä, laukaisukarttojen tekijänä.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Päivän vapaaehtoinen Tuuli-Annika Kuusaari työskentelee Sport Officessa ja kuvailee työnkuvaansa hyvin monipuoliseksi.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Päivän vapaaehtoinen Kati Spak-Kiialainen työskentelee MM-kisoissa pelaajien ensiavussa.

Julkaistu kategoriassa MM2013

C-nuorten SM-sarja kausi kaudelta

Etsi sivustolta