Ketterä kaatoi viime vuonna KeuPa HT:n Suomen Cupin finaalissa 5-2 ja voitti myös Mestiksen mestaruuden kauden päätteeksi. Nyt imatralaiset yrittävät toistaa saman tempun.

Julkaistu kategoriassa Suomen Cup

Fanseat-palvelu välittää 12–13.8. pelattavan Bauer Imatra-turnauksen kaikki ottelut suorana. Jääkiekon Liiga-joukkueiden JYPin, KooKoon, Pelicansin ja SaiPan väliset harjoitusottelut ovat katsottavissa verkossa sekä Android- ja iOS-mobiilisovelluksilla.

Julkaistu kategoriassa Mediat

Alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisojen puolivälieräottelu Tshekki-Venäjä päättyi jatkoajalla Tshekin voittoon maalein 3-2. Imatralla pelatun ottelun hahmoksi nousi voittomaalin iskenyt Jakub Vrana.

 

Julkaistu kategoriassa MM2014

Kiireinen kolmen pelin pelipäivä saatiin käyntiin jo heti aamupäivästä, kun Imatran Spa Areenalla pelattiin ensimmäinen karsintasarjan ottelu Saksan ja Tanskan välillä. Kyseisessä sarjassa pelataan paras kolmesta -systeemillä. 

Julkaistu kategoriassa MM2014

Poikien U18-kisoissa vietettiin keskiviikkona välipäivää, mutta tapahtumaa riitti silti hallin ulkopuolellakin. Imatran Koskenpartaalla nimittäin järjestettiin Kiekkokemut, jotka toivat Imatran keskustan täyteen jääkiekon ystäviä. Sää helli runsaspäistä yleisöä, ja tarjolla oli paljon tehtävää sekä nähtävää.

Julkaistu kategoriassa MM2014

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pelataan lauantaina neljä ottelua. Molemmilla kisapaikkakunnilla ohjelmassa on kaksi peliä.

Julkaistu kategoriassa MM2014

Imatralla MM-otteluita katsomaan pääsee näppärästi kisabussilla. Bussikyytiä on tarjolla jokaisen Imatralla pelattavan ottelun yhteydessä.

Julkaistu kategoriassa MM2014
maanantai, 14 huhtikuu 2014 08:50

U18 MM-kisat: Näin pelataan

Torstaina käynnistyvien alle 18-vuotiaiden MM-kisojen 11 turnauspäivän aikana vietetään pääsiäistä ja pelataan maksimissaan 31 ottelua. Mitalipeleihin yltävät joukkueet pelaavat alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa yhteensä seitsemän ottelua.

Julkaistu kategoriassa MM2014

Kahden viikon päästä käynnistyvien alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisojen yhteydessä myös koululaiset pääsevät osaksi kisatapahtumaa. MM-kisojen koululaisohjelma on tuonut talven aikana kisatapahtuman kouluihin. Kisatapahtuman aikana koululaiset pääsevät puolestaan MM-kisoihin - paikalliset yritykset Etelä-Karjalan Osuuskauppa Eekoon johdolla kutsuvat Lappeenrannan ja Imatran 4.-9. -luokkalaiset katsomaan MM-otteluita Kisapuistoon ja Spa Areenalle. 

Julkaistu kategoriassa MM2014

MM-kotikisoihin valmistautuvan Pikkuleijonien joukkueen päävalmentaja Rauli Urama on nimennyt tukun pelaajia maanantaina 31.3. käynnistyvälle MM-leirille. Videolla Urama kertoo millainen on alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen matka kohti Lappeenrannassa ja Imatralla pelattavia MM-kotikisoja.  

Julkaistu kategoriassa 2013-14

C-nuorten SM-sarja kausi kaudelta

Etsi sivustolta