Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen kauden päätavoitteeseen, Helsingissä vuodenvaihteessa pelattaviin MM-kotikisoihin on aikaa enää pari kuukautta.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Mäkisen veljekset Atte ja Miro ovat tuttu näky juniori-ikäluokkien maajoukkuepaidassa. Jokereissa varttuneet kaksoisveljet kurvailevat ensimmäistä täyttä kauttaan aikuisten sarjassa, tulevassa liigajoukkueessa Jukureissa.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Paikoista alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa taistelevia kotikisaehdokkaita on tavattu kesän leireillä sekä Vierumäellä että Vantaalla. Elokuun leirin lomassa jututimme hyökkääjä Atte Mäkistä joka siirtyi täksi kaudeksi Mestiksen Mikkelin Jukureihin.

Julkaistu kategoriassa MM2016

Helsingin Jokerit voitti B-nuorten SM-kultaa peräkkäisinä keväinä 2012, 2013 ja 2014, mutta ainakaan vielä B-nuorten menestys ei ole seuraavina vuosina näkynyt menestyksenä Jokerien A-nuorissa.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Venäjällä Ruotsia, Tshekkiä ja Venäjää vastaan.

Julkaistu kategoriassa 2015-16
maanantai, 29 joulukuu 2014 19:50

#7 Atte Mäkinen - “Koko on yksi vahvuus”

Alle 20-vuotiaiden poikien maajoukkue kokoontui MM-leiritykseen ennen turnausmatkaansa Kanadaan. Vierumäellä pelaajilta kysyttiin millaisia muistoja Leijona-paidasta löytyy, miten pelaaja on kiekkoilun aloittanut omalla pelipaikallaan ja millaisena pelaajana hän itsensä näkee. Tapparan Atte Mäkinen kuvailee videolla myös millaisia odotuksia Montrealissa ja Torontossa pelattaviin MM-kisoihin hänellä on.

Julkaistu kategoriassa MM2015
sunnuntai, 27 huhtikuu 2014 11:21

Rohkea Leijona: #9 Atte Mäkinen

Vaikka Pikkuleijonien taival MM-kotikisoissa katkesi katkeraan tappioon Ruotsille puolivälierässä ei se poista sitä tosiasiaa, että Suomen joukkueessa kaikki olivat Rohkeita Leijonia.

Julkaistu kategoriassa MM2014

Leijonat-lehden 1/2014 Taitokoulun kuvaukset tehtiin Hartwall Arenan harjoitushallissa tammikuun puolivälissä. Tässä video kulissien takaa! 

Julkaistu kategoriassa Taitoa ja rispektiä

Isänpäivä huipentui Pikkuleijonien osalta Ruotsin kohtaamiseen Turun neljän maan turnauksessa. Panoksena oli turnausvoitto, jonka Tre Kronor nappasi itselleen voittamalla Suomen viime hetken maalilla. Hyvin torjunut Kaapo Kähkönen joutui antautumaan ajassa 59.44. Pikkuleijonat kärsivät karvaan tappion lukemin 1-2.

Julkaistu kategoriassa 2013-14
tiistai, 29 lokakuu 2013 00:06

U20: Tappara ja KalPa laajimmin edustettuina

Päävalmentaja Karri Kivi nimesi Suomen joukkueen Venäjällä pelattavaan nuorten maajoukkueiden neljän maan turnaukseen. Se on samalla viimeinen turnaus ennen Malmössä pelattavia nuorten MM-kisoja.

Julkaistu kategoriassa 2013-14

Etsi sivustolta