perjantai, 01 tammikuu 2016 12:24

Yle välittää kisahuumaa kotisohville – ”Ei saa olla sillisalaattia”

Kirjoittanut Leeni Pellinen
Antti Ennekari on Ylen kisatiimissä sisältötuottajana. Antti Ennekari on Ylen kisatiimissä sisältötuottajana. Pasi Mennander

Nuorten MM-kisoja kotikatsomoihin välittää Yle, joka on valmistautunut kisarupeamaan jo reilun vuoden ajan.

- Heti, kun maaotteluiden siirtyminen Ylelle varmistui noin reilu vuosi sitten, niin heti aloitettiin suunnittelu, sisältötuottaja Antti Ennekari kertoo.

Nuorten MM-kisojen host broadcaster eli televisioinnista vastaava kanadalainen televisioyhtiö TSN on ollut tärkeä kumppani Ylelle suunnittelun aikana.

- Tässä projektissa on ollut yhteen sovitettavia asioita TSN:n kanssa. Kun on kaksi toimijaa mukana, niin on tärkeä sopia pelisäännöistä, kun osittain käytämme heidän kuvamateriaaliaan, valottaa puolestaan MM-kisaprojektinen tekninen tuottaja Jouko Jarva.

Ylen tiimissä kisoissa on mukana noin 20 toimittajaa sekä kisojen aikana noin nelisenkymmentä tekniikkapuolen asiantuntijaa. Jarvan mukaan rakennusvaiheessa henkilöitä oli mukana enemmänkin. Otteluiden aikana 10 miehitettyä kameraa kuvaa ottelutapahtumia ja lisäksi kolme kameraa on studio-osuuksia varten.

Yle on panostanut paljon Nuorten MM-kisoihin. Voisi sanoa, että heillä on mukana projektissa ykkösketju. Yle on halunnut Ennekarin mukaan panostaa lähetysten laatuun, eikä katsojaluvut ole nykyään ainoa mittari sille, mitä leijonafanit haluavat nähdä. Pelkkien tilastojen näyttäminen ei enää riitä.

- Televisio ei ole enää sama asia kuin viime vuosikymmeninä. Meidän täytyy saada katsoja mahdollisimman lähelle. Siksi meillä on tuolla pukukopissa kamerat, ollaan pelaajakäytävillä, jotta saadaan viime hetken tunnelmat välitettyä.

Television lisäksi myös netti tarjoaa nykyään rajattomasti mahdollisuuksia, mutta Ennekari painottaa, että laaja tarjonta ei riitä, sisältöjen pitää olla myös netissä laadukkaita.

- Tarjonta on tosi hyvä, mutta ei se saa olla mitään sillisalaattia. Se pitää yhtälailla miettiä, mitä sinne laitetaan ja sen täytyy olla myös laadukasta.

Sisältötuottajana Ennekarin tehtävä on pitää langat käsissä, varmistaa, että toimittajat ja kuvaajat ovat oikeissa paikoissa. Hän valvoo, että kokonaisuus toimii.

- Vastaan siis lähetyksistä, vieraista, sisällöistä – eli mitä tekevät haastattelijat, missä ollaan ja milloin tehdään. Lähetysten aikana seuraan, että edetään aikataulussa ja tarvittaessa reagoidaan, jos tulee esimerkiksi jatkoaika, niin sitten täytyy säätää lähetysaikojen suhteen, Ennekari kuvaa.

Ennekari korostaa, että ei tykkää käskyttää tiimiään vaan haluaa antaa mahdollisuuden niin studioisännille kuin toimittajille myös vaikuttaa itse tekemiinsä juttuihin.

- Tykkään antaa ihmisille tilaa ja annan heidän itse ideoida. Silloin pysyy ihmiset tyytyväisinä ja tekevät parempaa työtä.

Ennekari mainitsee Nuorten MM-kisojen projektin olevan yksi hienoimmista asioista, joita hän on saanut omalla urallaan tehdä.

- Täähän on oikeasti ihan mahtavaa! Pidän melkein lajissa kuin lajissa enemmän nuorten kisoista kuin aikuisten. Tää on jotenkin raakaa, täällä tehdään virheitä eikä peli ole vielä niin loppuun hiottua. Täällä on aitous mukana hommassa, Ennekari fiilistelee turnaustunnelmiaan.

 

Olet nyt

Lisää U20-uutisia

U20 Nuorten Leijonien ohjelma 2020-21

18.07.-23.07.2020:
Testi- ja otteluleiri, Vierumäki

Kauden muut tapahtumat vahvistetaan elokuussa.