keskiviikko, 27 huhtikuu 2016 08:50

Koppasella kahden kultamitalin huhtikuu: ”Ei voisi olla parempaa”

Kirjoittanut
Joona Koppanen saavutti kultaa niin Ilveksen A-nuorissa kuin alle 18-vuotiaiden maajoukkueessakin. Joona Koppanen saavutti kultaa niin Ilveksen A-nuorissa kuin alle 18-vuotiaiden maajoukkueessakin. Pasi Mennander

Tampereen Ilveksen ja Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen hyökkääjä Joona Koppaselle huhtikuu oli todella ikimuistoinen.

Kuukauden alussa Koppanen voitti Ilveksen riveissä A-nuorten SM-kullan, ja sen jälkeen tie vei Pikkuleijonien MM-leirille.

Työteliäs hyökkääjä otti paikan MM-joukkueesta, ja Pikkuleijonat juhli Yhdysvalloissa pelattujen MM-kilpailujen päätteeksi maailmanmestaruutta.

- Ei voisi olla parempaa kuukautta kuin mitä tämä on ollut. Olen pelannut hyvissä joukkueissa, Koppanen muistuttaa nöyränä.

- Ilveksen kanssa tiesimme kauteen lähdettäessä, että meillä on hyvä porukka. Myös maajoukkueen kanssa olemme pelanneet hyvin läpi kauden ja meillä oli MM-kilpailuihin lähdettäessä kova luotto tekemiseemme.

Ilves-kasvatti Koppanen hyökkäsi MM-kilpailuissa samassa ketjussa Juha Jääskän ja Sami Moilasen kanssa. Kolmikko kuului joukkueen niin sanottujen duunarihyökkääjien joukkoon.

- Alkuvaiheessa peli oli vähän takkuista, mutta turnauksen loppua kohti peli parani, 195-senttinen hyökkääjä tuumii.

”Kansainväliset ottelut ovat kehittäneet meitä”

Joona Koppanen oli aikanaan mukana jo Pohjola-leirillä, ja sen jälkeen hän on kolunnut läpi koko tähänastisen maajoukkueputken.

Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas luotsasi 1998-ikäluokan pelaajia jo alle 16- ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueissa. Valmentajalla ja pelaajilla on takana pitkä yhteinen matka.

- Aluksi en tuntenut ketään näissä kuvioissa, mutta vuosien saatossa kaikki oppivat tuntemaan toisensa. Reissuilta on kertynyt hienoja muistoja. Kansainväliset ottelut ovat kehittäneet meitä.

Ensi kaudella Koppanen tavoittelee ikätoveriensa tavoin paikkaa alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta ja arvokilpailuista, mutta sitä ennen on aika palautua tästä kaudesta.

Tamperelaishyökkääjälle kertyi kauden aikana yli 60 ottelua, ja enemmänkin olisi kertynyt, ellei matkan varrelle olisi osunut myös pieniä loukkaantumisia.

Kevään aikana Koppanen palaa vielä lukio-opintojen pariin, ja muutaman viikon huilin jälkeen alkaa myös valmistautuminen uuteen kauteen.

- Voimaa täytyy hankkia lisää kesän aikana, mutta liikkuvuus ja nopeus eivät saa kärsiä voimaharjoittelun vuoksi, Sammon urheilulukiota Tampereella käyvä Koppanen päättää.

Pikkuleijonat jakaa nimikirjoituksia 3. toukokuuta kello 17.30 alkaen Hartwall Arenan Luola-ravintolassa. Kello 18.30 käynnistyy A-maaottelu Suomi - USA.