maanantai, 18 marraskuu 2013 09:22

U18 MM-kisat: "Kaikista olosuhteista selvitään"

Kirjoittanut Heidi Viljakainen
Etelä-Karjalassa ollaan valmiina Pikkuleijonien tähdittämiin poikien MM-kisoihin. Etelä-Karjalassa ollaan valmiina Pikkuleijonien tähdittämiin poikien MM-kisoihin.

Poikien MM-kisoissa kaikki on otettu huomioon – myös se, että Lappeenrannassa pelataan kahdesta kultamitalista.

Kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Reijo Paajanen kertoo kisojen merkityksen olevan suuri paitsi molemmille kaupungeille, myös koko Etelä-Karjalalle.

- Se, että kisat järjestetään täällä, on iso asia, Paajanen sanoo.
- Nuorisotyön osalta tämmöistä tapahtumaa ei aikaisemmin ole järjestetty maakunnassa.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat pelataan ensi vuoden huhtikuussa, ja kisat kestävät kymmenen päivää. Järjestelyt on aloitettu hyvissä ajoin, jotta kaikki saadaan valmiiksi ennen kuin kiekko kisojen ensimmäisenä päivänä tippuu jäähän. Viime vuonna kisat järjestettiin Venäjän Sotshissa.

- Sotshin jälkeen meille muodostui pienimuotoinen tilakysymys, kun pelaajat tulevat tänne pienempiin halleihin, Paajanen kertoo.

- Paikkoja on kunnostettu molemmissa kaupungeissa, ja rahalliset panostukset ovat totta kai olleet tärkeitä. Kaikkea ei silti saa rahalla, joten sen takia esimerkiksi vapaaehtoistyö on tärkeässä roolissa kisojen toteuttamisessa.

SaiPa on pärjännyt vahvasti jääkiekon SM-liigassa. Liigan finaalit tullaan käymään samaan aikaan poikien MM-kisojen kanssa. Paajasen mukaan kisoja järjestäessä on otettu huomioon myös se, että Lappeenrannassa pelattaisiin samaan aikaan liiga- ja maailmanmestaruudesta.

- Kyllä se on otettu huomioon. Olisihan se olisi melkoinen jytky, mutta kyllä kaikista olosuhteista selvitään - ne vaativat vain panostusta. Haluamme näyttää, että Etelä-Karjalassa osataan ja että järjestelyt pelaavat myös käytännössä.

Viimeksi muutettu maanantai, 18 marraskuu 2013 09:30