sunnuntai, 27 huhtikuu 2014 17:59

Pikkuvaahteralehdet juhlivat pronssimitaleita - Näin ottelu eteni!

Kirjoittanut Leeni Pellinen
Kanada juhli - Ruotsi pettyi. Kanada juhli - Ruotsi pettyi. Jukka Salminen.

Kanada ja Ruotsi väänsivät pronssimitaleista iltapäiväottelussa Kisapuistossa.  Rikkonainen ottelu päättyi Kanadan 3-1-voittoon.

Ottelun ensimmäinen erä käynnistyi vauhdikkaasti ja peli aaltoili päästä päähän. Ruotsin Henrik Törnqvist siirsi joukkueensa 1-0-johtoon erän puolessa välissä. Reilut kolme minuuttia ennen erän loppua Kanada onnistui ylivoimalla iskemään ottelun tasoihin, kun Brendan Perlinin kääntölaukaus B-pisteiden välistä löysi tiensä verkon yläkulmaan.

Toisessa erässä kilauteltiin tolppia ja nujakoitiin. Kanada onnistui maalinteossa eränpuolen välin jälkeen, kun Lawson Crouse huimaveto siniviivan tuntumasta painui takayläkulmaan.

Kolmannessa erässä Kanadalle tarjottiin mahdollisuutta ratkaista ottelu, kun joukkue pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimaa. Ruotsi taisteli mallikkaasti alivoimalla ja onnistui luomaan useamman maalipaikan. Kanadan ylivoimapeli oli ponnetonta. Joukkue sai ensimmäisen vedon kohti Linus Söderströmin vartioimaa Ruotsin maalia vasta ihan ylivoiman viime hetkillä.

Ruotsille tarjottiin mahdollisuutta tasoittaa peli, mutta ylivoima kuivui heti alkuunsa Axel Holmströmin kampitettua kanadalaispelaaja. Peli jatkui tasavajaalla ja Kanada onnistui hyödyntämään tilanteen – Travis Konecky lämäsi vastahyökkäyksen päätteeksi Kanadan 3-1-karkumatkalle.

Ruotsille tarjoutui vielä tilaisuus kaventaa ottelu, kun Kanadan Matt Barzal sai kaksiminuuttisen korkeasta mailasta. William Nylander kilautti napakan kudin yläputkeen – tämän lähemmäksi Ruotsi ei päässyt, vaikka pelasikin ottelun loppuhetket ilman maalivahtia. Loppusummerin soitua alkoivat kanadalaisten pronssijuhlat. 

 

Viimeksi muutettu sunnuntai, 27 huhtikuu 2014 18:11