sunnuntai, 27 huhtikuu 2014 11:20

Mestarisuosikki USA odotetusti finaalissa - "Uskon vahvasti, että voitamme!"

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Ennakkosuosikki USA kohtaa loppuottelussa Tshekin. Ennakkosuosikki USA kohtaa loppuottelussa Tshekin. Matti Nenonen

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoja on pelattu vuodesta 1999 lähtien. Ensimmäiset kolme vuotta USA jäi mitalipelien ulkopuolelle, mutta sitten alkoi amerikkalaisten menestysmarssi, jonka aikana palkintokaappiin on raahattu metallia seitsemän kullan, kolme hopean ja yhden pronssin edestä. Tänään ennakkosuosikki Yhdysvallat nähdään finaalissa jälleen kerran.

USA:n suorittaminen kevään MM-kisoissa on ollut vakuuttavaa. Avausottelussaan joukkue sortui lepsuun pelaamiseen, mikä kostautui, kun Sveitsi nappasi voiton maalein 4-2. Tappio kuitenkin herätti amerikkalaiset ja sen jälkeen tie loppuotteluun on ollut tappioton. Alkusarjassa kaatui Tshekki, Tanska ja Suomi. Slovakiasta ei ollut vastusta puolivälierissä lainkaan ja USA läpsytteli voittoon maalein 6-2. Välierissä edes vahva Ruotsi ei kyennyt horjuttamaan Yhdysvaltoja ja amerikkalaisten juna jyräsi loppuotteluun 4-1-voitolla. 


USA:n vahvuus on se, että siinä missä muiden maiden joukkueet kasataan eri seurojen pelaajista ja maajoukkue kokoontuu yhteen vain leireille ja turnauksiin, niin USA:n U18-maajoukkue pelaa läpi kauden yhdessä kohdaten esimerkiksi United States Hockey Leaguen joukkueita.

- Olemme kokeneet paljon yhdessä ja meillä on enemmän kemiaa kuin muilla joukkueilla - se on ehdottomasti merkittävä etu meille ja teemme parhaamme käyttääksemme sen hyväksemme, hyökkääjä Alex Tuch tuumaili välieräottelun jälkeen.

Tuch itse muodostaa Yhdysvaltojen huippuvaarallisen ykkösketjun yhdessä Jack Eichelin ja Sonny Milanon kanssa. Kolmikon yhteistyö on lumoavaa katseltavaa, kun koko trio liikkuu niin kiekollisena kuin kiekottomanakin, yksilötaitoa löytyy rutkasti, mutta taiturit pelaavat silti saumattomasti yhteen.

- Olemme pelanneet pitkään yhdessä ja homma toimii hienosti. Tuomme kaikki omat vahvuutemme ketjuun ja ne loksahtavat yksiin. Pelaamme hyökkäysvoittoista peliä, mikä on minusta todella hauskaa - rakastan sitä!

Tuchin vahvuus on hänen kokonsa, jota hyökkääjä osaa käyttää hyödykseen. Nuorelle miehelle on pituutta suotu 191cm ja vaa’an viisarikin huitelee lähemmäs sadassa kilossa. Tuch kykenee suojaamaan kiekkoa erinomaisesti, eikä hänen tasapainoaan ole helppo horjuttaa. Lisäksi hän pystyy kaksinkamppailuissa voittamaan kiekkoja joukkueelleen.

- Kokoni on ehdottomasti vahvuuteni ja myös laukaukseni on varsin hyvä! Mutta pyrin koko ajan ahkerasti kehittämään vahvuuksiani ja karsimaan heikkouksiani kovalla työnteolla, hyökkääjä jutteli.

Tuch pelasi toissa kauden U17-maajoukkueessa ja viime kauden U18-maajoukkueessa. Ensi kaudella hänellä on aivan uudet kuviot, sillä hyökkääjä siirtyy Boston College Eaglesin riveihin.

- Olen todella innoissani Boston Collegesta! He olivat viime kaudella neljän parhaan joukossa, joten uskon, että taso tulee olemaan kova ensi kaudellakin. Sinänsä edessäni ei jääkiekon saralla ole niin valtava muutos kuin voisi kuvitella, sillä pelasimme viime kaudella myös yliopistojoukkueita vastaan, joten pelin taso ja tyyli on minulle jo ennestään tuttua, Tuch selitti.

Tosin, kuka tietää missä Tuch tullaan ensi syksynä loppujen lopuksi näkemään; Voi hyvinkin olla, että kiekkoilija saa toistaiseksi jättää oppikirjat hankkimatta ja koulurepun pakkaamatta, silla nuori lahjakkuus mitä todennäköisimmin varataan NHL:ään kesällä. Tällä hetkellä Tuchin odotetaan tulevan varatuksi ensimmäisen 20 pelaajan joukossa.

- Minulla ei oikeastaan ole edes väliä, että mikä joukkue minut varaa, sillä olisi kunnia olla osa mitä tahansa organisaatiota. Mutta juuri nyt ajatukseni ovat kuitenkin täysin keskittyneet näihin kisoihin ja siihen, kuinka auttaa joukkuetta täällä.

Vielä ennen lauantain toista välierää USA:n leirissä finaalivastustajaksi toivottiin Kanadaa.

- Olisi mahtavaa napata kulta takaisin hallitsevalta mestarilta, mutta kumpaa tahansa vastaan pelaammekin, meidän on oltava valmiita. Tänään pelasimme loistavan pelin ja meillä oli hauskaa. Tiesimme, että Ruotsi tulee kovaa, mutta vastasimme siihen; pelissä oli kovia taklauksia ja kunnon kaksinkamppailuita. Fyysistä tulee olemaan huomennakin ja lisäksi uskon, että tempo tulee olemaan vieläkin kovempi. Uskon silti vahvasti, että voitamme, Tuch summasi.

Tshekki kuitenkin kaatoi Kanadan jatkoajalla maalein 3-4 ja kohtaa Yhdysvallat loppuottelussa kello 19:00.



 

Viimeksi muutettu sunnuntai, 27 huhtikuu 2014 12:03

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA