lauantai, 26 huhtikuu 2014 13:57

Omiensa tukena mailla vierahilla - kisavieraiden tunnelmia

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Tshekin kannattajat elävät suurella sydämellä mukana omiensa peleissä. Tshekin kannattajat elävät suurella sydämellä mukana omiensa peleissä. Tiina Pirilä

Kisapuiston lehtereillä on saattanut kuluneen viikon aikana nähdä riemukkaita tshekkiläiskannattajia, kuulla sveitsiläisten kilkattavia lehmänkelloja ja bongata muutamia Tanskankin lippuja sekä pelipaitoja. Leijonat.fi:n toimitus kävi kyselemässä kisavieraiden fiiliksiä. 

Tshekin peleissä on ollut hyvä tunnelma. Joukkueella on tukenaan pelaajien perheistä ja ystävistä koostuva porukka, joka ei lehtereillä ujostele, vaan kannustaa omiaan äänekkäästi.

- Meillä on loistava meininki ja on upeaa olla täällä tukemassa omiamme! Kunpa vaan muutkin kannattajat täällä uskaltaisivat pitää meteliä. Välillä tuntuu, että meuhkaamme aivan yksin, hyökkääjä Jan Ordosin äiti tuumaili.

Vajaan 100 000 asukkaan Ústi nad Labemissa asuvat Ordosit ovat olleet Lappeenrannassa kisojen alusta lähtien. Pariskunta kehui kisakaupunkia ja kertoi viihtyneensä mainiosti.

- Kaupunki on kaunis ja järven rannassa on ollut mukava viettää aikaa. Hiljainen paikka tämä on, mutta me nyt olemme tällaisia ikäloppuja, joten nautimme rauhasta, kaksikko totesi ja purskahti nauruun.

Tshekin joukkueeseen heillä on vahva luotto. Kannattajat uskovat omiensa mahdollisuuksiin voittaa ne kaikkein kirkkaimmat mitalit.

- Tällä joukkueella on valtava tahto mennä loppuun asti ja yllättää kaikki. Jos kaikki loksahtaa kohdilleen, poikamme kyllä pystyvät siihen. Meidän täytyy voittaa! Ordosin äiti intoili.

 
 

 

Myös pieni joukko tanskalaisia oli saapunut hurraamaan omilleen. Pienenpieni kiekkomaa hävisi kaikki alkusarjan ottelunsa, mutta pisti kuitenkin Sveitsin todella tiukille ja kaatui vasta viime minuuteilla maalein 2-3.

- Tanska on pienen pieni kiekkomaa. Minusta on käsittämätöntä, että näin pienessä kaupungissa kuin Lappeenranta on neljä kaukaloa! Tanskassa meillä on kaiken kaikkiaan vain 23 jäähallia ja pelaajia noin 4500. Jo kokonaisen joukkueen kasaaminen näihin kisoihin oli haaste, hyökkääjä Mathias Klussmannin enoksi tunnustautunut mies kertoi.

Tanskan kohtalo oli murheellinen, sillä joukkue joutui karsintoihin, missä se hävisi Saksalle, mutta siitäkin huolimatta kannattajajoukko kiitteli omiaan siitä ilmeestä, millä joukkue kisoissa esiintyi. Pelaajat nauttivat pelaamisesta, koko vaihtopenkki hurrasi omilleen joka laukauksesta, taklauksesta ja blokkauksesta, hyökkäyspeli oli rohkeaa, puolustuspeli uhrautuvaa.

- Tottakai he taistelivat. Me olemme viikinkejä!” kannattajat hihkuivat.

 

 

 

Sveitsin peleissä sai puolestaan kuunnella lehmänkellojen kilkatusta. Pelaajien vanhempia ja lähimmäisiä oli saapunut Suomeen reilu kaksikymmentä tukemaan omiaan.
Puolustaja Marco Forrerin vanhemmat olivat Suomessa toista kertaa, mutta ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa.

- Todella mukava kaupunki. Juuri sopivan kokoinen, joten paikasta toiseen liikkuminen on helppoa. Lisäksi täällä on turvallista. Ja järvi on todella kaunis! Forrerin äiti jutusteli.

Sveitsiläiset kiittelivät kisajärjestäjiä siitä, että kaikki on sujunut ongelmitta, apua on saanut aina kysyessä ja puitteet ovat hyvät.

- Kiva, että aurinkokin on paistanut, mutta saisihan täällä silti lämpimämpi olla. Tai no, teille suomalaisillehan tämä on varmaan kuin helle! Sveitsiläinen totesi nauraen. 

 

Viimeksi muutettu lauantai, 26 huhtikuu 2014 14:47