lauantai, 19 huhtikuu 2014 12:58

Suomella vastassa Tuulolan mukaan sukkela Sveitsi - "Luisteluvoimainen joukkue"

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Pikkuleijonat valmistautumassa illan Sveitsi-otteluun. Pikkuleijonat valmistautumassa illan Sveitsi-otteluun. Silja Schemeikka

Suomen U18-maajoukkue saa MM-kisojen toisessa ottelussaan vastaansa Sveitsin, joka torstaina taikoi kisojen ensimmäisen yllätyksen kaadettuaan USA:n maalein 4-2. Kisapuistossa on tarjolla lauantai-illan huumaa; soivatko lehmänkellot vai lyökö taivas tulta?

Lauantaiaamuna Kisapuiston jäällä oli skarppi Pikkuleijonalauma. Illan vastustaja Sveitsi on Suomelle varsin tuttu, sillä joukkueet kohtasivat marraskuussa Turun neljän maan turnauksessa ja uudelleen joulukuussa Sveitsin viiden maan turnauksessa.

Turussa vauhdikkaasti hyökännyt Suomi oli selvästi parempi maalein 5-1. Tuolloin pistenikkareina häärivät nytkin joukkueessa viilettävät Mikko Rantanen tehoin 1+2, Teemu Lämsä 1+1 ja Sami Niku 1+1. Joulukuussa olikin sitten tiukempaa, kun kovalla höyryllä päälle jyrännyt Sveitsi meni jo muutamassa minuutissa 0-2 johtoon. Pikkuleijonat kipusivat lopulta 5-3 voittoon, mutta Sveitsi osoitti vaarallisuutensa.

- Sveitsi on luisteluvoimainen joukkue - kovakuntoisia äijiä, karvaavat aggressiivisesti ja lisäksi niillä on vielä muutama huippuyksilö, joten sillä porukalla on kyllä mahdollisuus ihan mihin vaan, analysoi pikkuleijona-puolustaja Joni Tuulola aamujäiden jälkeen.

Päävalmentaja Rauli Urama korostikin suojateilleen sitä, että kylmät käy, jos alussa nukkuu. Tuulola nosti esille myös tarkan omanpään pelaamisen, sillä taitavat sveitsiläiset rankaisevat virheistä ja löysäilystä. 

- Tiivis puolustuspään pelaaminen on erittäin tärkeää tänään - ehdottomasti yksi illan avainasioista.

 

Sveitsiläisistä USA:n kaadossa torstaina tehokkaimpina pelaajina hääräilivät Ruotsissa pelaava Kevin Fiala (1+1), NLA:ssa 28 ottelua pelannut Noah Rod (0+2) sekä vasta 1997 syntynyt Denis Malgin (2+1).

 

Suomen puolustuksessa Eetu Sopasen paikalla pelaa Jarkko Parikka. Muutoin Pikkuleijonien kokoonpano on sama kuin torstain Tanska-ottelussa.

Kisapuistossa kamppailu käynnistyy kello 18.30.
 

Viimeksi muutettu lauantai, 19 huhtikuu 2014 13:23

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA