perjantai, 18 huhtikuu 2014 21:07

Sinnikäs Saksa taipui tehokkaammalle Slovakialle

Kirjoittanut Hanni Hopsu
Slovakia juhlii 4-1 maaliaan. Slovakia juhlii 4-1 maaliaan. Siiri Markkanen

U18 MM-kisat jatkuivat perjantaina ottelulla Saksa - Slovakia. Slovakkien maalintekotehokkuus oli sinnikkäille saksalaisille liikaa, ja loppusummerin soitua taululla loistivat 1-4 lukemat. 

 

Ottelun ensimmäinen maali näki Imatran hallin valot jo 32 sekunnin pelin jälkeen. Maximilian Kammererin oivaltava syöttö tavoitto Manuel Wiedererin, jonka terävä laukaus painui vastustamattomasti verkkoihin.

Avauserässä kumpikin joukkue kykeni luomaan vaarallisia maalipaikkoja; Saksan Andreas Eder karkasi läpiajoon alivoimalla ja Slovakian Marco Halama taas pääsi laukomaan kahdesti peräkkäin aivan maalialueen kulmalta. Sekä Saksan maalivahti Florian Proske että Slovakian Tomek Matej esittivät tilanteissa kuitenkin hurrauksien arvoiset pelastukset.

Slovakia sai ansaitun 1-1 tasoitusmaalinsa erän lopulla, kun Juraj Mily rynnisti vauhdilla siniviivan yli sektoriin ja laukoi kiekon tolpan kautta häkkiin.

 

Toisessa erässä onnistui vain Slovakia. Saksa sai parhaimmillaan kiekon maaliviivalle asti pyörimään, mutta slovakit siivosivat sen viime hetkillä. Valkopaidat kiskaisivat voittomaalin ajassa 34.22. Radovan Bondra ja Jakub Melisko säntäsivät terävään vastahyökkäykseen, ja Bondra toimitti lätkän reppuun.

Päätöserässä saksalaiset taistelivat periksiantamattomasti. Tomek Slovakian maalilla joutui venymään kiekon eteen kymmenen kertaa, kun taas Saksan maalilla Proske selvisi vain kolmella torjunnalla. Maalit teki kuitenkin Slovakia ja 1-3 maali ajassa 44.38 oli häikäisevä! Kahden minuutin rangaistuksen huitomisesta istunut Kristian Pospisil taikoi upeat temput jäähyaitiosta vapauduttuaan; slovakki vei tanskalaispuolustuksen täysin kahville ja tarjoili herkullisen syötön Kristian Ferletakille, jolla oli helppo työ pamauttaa kiekko puolityhjään maaliin.

 

Lopussa onnikaan ei suosinut sisukkaita saksalaisia, jotka saivat kuuden miehen voimin kiekon aina tolpan juureen asti, mutta maaliviivaa pikkumusta ei taaskaan ylittänyt. Niinpä Slovakia sinetöi loppulukemat 1-4 tyhjään maaliin.

 

Saksan parhaana pelaajana palkittiin Andreas Eder ja Slovakialta palkinnon kävi noutamassa Erik Cernak. 

Viimeksi muutettu perjantai, 18 huhtikuu 2014 22:04