sunnuntai, 28 huhtikuu 2013 09:32

U18: Viimeistä viedään - "He haluavat päättää turnauksen voittoon!"

Kirjoittanut

Suomi kohtaa iltapäivällä isäntämaa Venäjän alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen pronssiottelussa. Alkulohkossa Venäjä kukisti Pikkuleijonat lukemin 3-1 viimeisteltyään päätöslukemat tyhjään maaliin.

Suomen vuonna 1995 syntyneiden ikäluokka pelaa viimeisen ottelunsa tänään Venäjää vastaan. Pohjola-leiriltä kolme vuotta sitten alkanut matka päättyy tänään, eikä tämä joukkue pelaa tämän jälkeen peliäkään yhdessä.

- Olemme pelanneet yhdessä reilut 70 peliä ja takana on lähes kaksisataa yhteistä vuorokautta tämän ikäluokan pelaajien kanssa. Nyt viedään viimeistä, ja meillä on hieno mahdollisuus päättää yhteinen taival pronssimitaliin, sanoo päävalmentaja Mika Marttila.

Vaikka Pikkuleijonille välierätappio Kanadaa vastaan oli kova pala, on aika tehnyt sen jälkeen tehtävänsä. Eilinen välipäivä nosti taas pelaajien leukoja pystyyn, eikä Marttilalla ole epäilystäkään siitä, etteikö joukkue ole tänään valmis pelaamaan turnauksen parhaan pelinsä.

- Olimme eilen jäällä ja harjoituksen jälkeen pojat kävivät keskenään hommaa läpi. Kopista kuului hyvää meteliä ja taputuksia. He haluavat päättää turnauksen voittoon.

Vastaan luistelee Venäjä, jolle putoaminen loppuottelusta oli shokki. Isäntämaa suli täysin välieränsä voittomaalikilpaulussa USA:ta vastaan.

- Heillä on ollut täällä valtavat paineet menestyä. Meidän pitää olla valmiita tekemään enemmän töitä kuin Venäjä. Heidän pelinsä on ennakkoon arvaamatonta, heillä ei ole sellaista selkeää sapluunaa kuin vaikka Kanadalla. Venäjän peli perustuu yksilöiden suorittamiseen. Olen täysin luottavainen peliimme viidellä viittä vastaan, mutta emme voi ottaa niin paljon jäähyjä kuin välierässä. Ylivoimalla Venäjä on vahva.

- Tänään meiltä vaaditaan päättäväisyyttä ja uskallusta hyökätä, ja uskon näiden asioiden näkyvän tänään. Tämä on viimeinen pelimme ja pelaajilla on suuri vastuu joukkueelle.

 

 

 

U18 Pikkuleijonien ohjelma 2019-20

10.06.-17.06.2019:
Kesäopiskelu, Kuortane

22.07.-30.07.2019:
Testileiri ja kesäopiskelu, Vierumäki

02.08.-11.08.2019:
Hlinka Gretzky -turnaus, Tshekki ja Slovakia

04.11.-10.11.2019:
Viiden maan turnaus, Ruotsi

25.12.-30.12.2019:
Viiden maan turnaus, Sveitsi

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Tshekki

30.03.-03.04.2020:
MM-leiri I, Vierumäki

08.04.-15.04.2020:
MM-leiri II, USA

16.04.-28.04.2020:
MM-kisat, Ann Arbor & Plymouth, USA