perjantai, 15 huhtikuu 2016 22:46

U17 joukkueenjohtajan raportti: Suomelle ansaittu voitto Venäjästä - ”Parannettavaakin jäi”

Kirjoittanut Mikko Palsola
Kahden maalin Linus Nyman palkittiin Suomen parhaana. Kahden maalin Linus Nyman palkittiin Suomen parhaana. Pasi Mennander

Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue aloitti Södertäljen turnauksen voitolla Venäjästä. Lopputulos oli 4-2, kun Aleksi Heponiemi viimeisteli neljännen maalin vain kahdeksan sekuntia ennen loppua.

Ensimmäinen erä oli selkeää pikkuleijonien hallintaa ja tavoite tehdä voittavia asioita näkyi pelissä. Leijonat pystyi avauserässä luomaan hyvän määrän maalipaikkoja ja toisaalta puolustamaan tiivisti. Venäjä sai ainoastaan yhden maalipaikan koko erässä ja sekin tuli vasta erän 18. minuutilla.

Toisen erän alkuun Suomi tuli hyvin valmistautuneena ja ajassa 21.38 Santeri Aalto avasi joukkueen maalitilin ylivoimalla. Vajaa kaksi minuuttia tästä ja Linus Nymanin tarkka laukaus siirsi leijonat jo 2-0-johtoon. Hieman erän puolenvälin jälkeen Nyman oli jälleen asialla ja taululla lukemat Suomi 3, Venäjä 0.

Kuten usein johtoasemassa käy, Leijonien ote hieman herpaantui tai kuten valmennus totesi, mopo karkasi käsistä. Joukkueen tiivis pelaaminen hieman hajosi ja muutaman minuutin päästä tilanne oli 3-2. Leijonat kuitenkin selvisi erän lopun ilman takaiskuja.

Kolmannessa erässä joukkue ei antanut Venäjälle mahdollisuutta päästä rinnalle vaan pelasi kurinalaisesti koko erän. Muutama vaarallinen tilanne Venäjällä toki oli, mutta maalissa Lassi Lehtinen torjui yritykset varmasti.

Päävalmentaja Juuso Nieminen oli tietenkin tyytyväinen voitosta, mutta sanoi, että parannettavaa huomiselle jäi, sillä Venäjä sai aivan liian helposti omat maalipaikkansa.

Leijonien parhaana palkittiin kaksi maalia viimeistellyt Linus Nyman.

Kauden aikana Leijonat kohtasivat Venäjän kuudesti ja otteluvoitot olivat Leijonille 5-1.

Lauantaina vastassa on kotijoukkue Ruotsi. Ottelu alkaa kello 18:30 Suomen aikaan.

Kirjoittaja on U17:n joukkueenjohtaja.

Turnauksen ohjelma ja tulokset

 

 

U17 ohjelma kaudella 2019-20

20.05.-24.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

07.08.-11.08.2019:
Jää- ja otteluleiri, 3 x FIN-RUS, Vierumäki
Suomen otteluiden tallenteet

21.08.-25.08.2019:
Finnkampen, Ruotsi

27.10.-11.11.2019:
U17 World Hockey Challenge, Kanada

26.12.-29.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-CZE, Salo
Suomen otteluiden live-lähetykset

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Venäjä

06.04.-12.04.2020:
Viiden maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset
 

Etsi sivustolta