torstai, 29 joulukuu 2011 13:33

U17 voittoputkessa World Sport School Challenge -turnauksessa - Otteluraportti!

Kirjoittanut JOUKKUEENJOHTAJA ARTO SIHVONEN

111228_U17_peli.jpg

Alle 17-vuotiaiden maajoukkue kohtasi keskiviikkona Shattuck Saint Mary's (USA) -joukkueen. Pelissä oli panoksena turnauksen alkusarjan voitto ja samalla pelitön päivä torstaiksi. Ottelu oli kahteen aiempaan turnauspeliin verrattuna paljon fyysisempi ja vauhdikkaampi. Suomi oli jäähyrikkaan ottelun alussa vastustajaa jäljessä, mutta otti hienon nousun jälkeen arvokkaan voiton maalein 4-3 (0-2, 3-1, 1-0).


Suomi sai otteluun hyvän startin ja hallitsi ottelua ensimmäisen viiden minuutin aikana. Sen jälkeen jäähyt alkoivat sotkea Pikkuleijonien peliä ja SSM tekikin molemmat avauserän maalinsaylivoimalla. Ylivoimatilaisuuksia olikin tarjolla, kun Suomi pelasi käytännössä kokonaan erän jälkimmäisen puolikkaan vajaalla miehistöllä. Avauserän loppupuolella SSM olikin hallitsevampi osapuoli, ja Suomen joukkueen pelaajilla oli hienoisia ongelmia työmoraalin kanssa.

111228_U17_koppi1.jpgKirivaihde löytyi toiseen erään

Suomen takaa-ajo käynnistyi varsin nopeasti toisen erän alussa ajassa 1.49, kun Timi Lahtinen sai päädystä syötön Aleksi Ainalilta ja punnersi hienosti kiekon maaliin saakka. Maali oli Timin avausmaali Leijonapaidassa.

Avausmaali piristi Suomen peliä huomattavasti ja ote siirtyi Pikkuleijonille. Vastustaja SSM auttoi tässä asiassa ottamalla jäähyjä tasaiseen tahtiin. Suomen ykköskenttä pyöritti ylivoimaa tehokkaasti ja rakensi kaksi YV-maalia viiden minuutin aikana. Molemmat maalit teki puolustaja Julius Honka komeilla siniviivalaukauksilla.

Vahvaa suorahyökkäyspelaamista esittänyt SSM ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli tasoihin vajaa minuutti Suomen johto-osuman jälkeen.

111228_U17_koppi2.jpgRatkaisu alivoimalla

Suomi joutui päätöserän alussa kovaan paikkaan, kun joukkue joutui pelaamaan erän neljä ensimmäistä minuuttia alivoimalla. Alivoimapelaaminen oli kuitenkin tehokasta ja uhrautuvaa, ja vastustajan maalintekoyritykset pystyttiin estämään. Seuraavan alivoimatilanteen aikana Leijonajoukkue ratkaisikin ottelun. Ratkaisijan viitan puki päälleen Saku  Kinnunen, joka riisti kiekon vastustajan puolustajalta siniviivalla, karkasi läpiajoon ja päätti hyökkäyksen harhauttamalla kiekon vastustajan maalivahdin jalkojen välistä verkon perukoille. Kolmatta erää oli siinä vaiheessa pelattu 12 minuuttia.

Erän loppuvaiheessa SSM yritti tasoitusmaalia kuudella kenttäpelaajalla, mutta Suomen maalivahti Kevin Lankinen piti kenttäpelaajien hyvällä tuella pömpelinsä puhtaana.

SSM oli turnauksessa tähän asti kohdatuista joukkueista selvästi luisteluvoimaisin ja fyysisin isokokoisessa joukkueessa pelasi kolme 1993 ja 13 vuonna 1994 syntynyttä pelaajaa.

Suomen valmentaja Mika Marttila kehui joukkueensa työmoraalia ja nousua 0-2 –tappiotilanteesta voittoon. Marttila korosti erikoistilannepelaamisen merkitystä ottelun voitossa. Suomi teki neljästä maalista kaksi ylivoimalla ja yhden alivoimalla ja SSM:n kolmesta maalista kaksi syntyi ylivoimapelissä. Turnauksessa noudatetaan Hockey Canadan sääntöä, jossa vastustajan päähän kohdistuneesta suorasta iskusta tulee automaattisesti vähintään 2+2 minuutin rangaistus. Tämä sääntö on lisännyt turnauksen jäähymääriä oleellisesti.

Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Julius Honka, jolle merkittiin hyvän puolutuspelaamisen ohessa teholukemat 2+0. Joukkueen muita pistemiehiä olivat Aleksi Ainali 0+2, Saku Kinnunen 1+0, sekä Mika Ilvonen, Jonatan Tanus ja Artturi Lehkonen 0+1.

Suomen joukkueen pelit jatkuvat perjantaina iltapäivällä klo 17 paikallista aikaa.

Turnauksen otteluohjelma ja -tulokset

U17 ohjelma kaudella 2019-20

20.05.-24.-05.2019:
Testileiri, Vierumäki

07.08.-11.08.2019:
Jää- ja otteluleiri, 3 x FIN-RUS, Vierumäki
Suomen otteluiden tallenteet

21.08.-25.08.2019:
Finnkampen, Ruotsi

27.10.-11.11.2019:
U17 World Hockey Challenge, Kanada

26.12.-29.12.2019:
Maaotteluleiri, 3 x FIN-CZE, Salo
Suomen otteluiden live-lähetykset

03.02.-10.02.2020:
Viiden maan turnaus, Venäjä

06.04.-12.04.2020:
Viiden maan turnaus, Rauma
Suomen otteluiden live-lähetykset
 

Etsi sivustolta