torstai, 28 lokakuu 2010 22:27

U17:n valmentaja Tapola: Arvokasta kokemusta kansainvälisistä peleistä

Kirjoittanut

Suomen ainokainen on syntynyt! Maalin teki Ville Vainikainen.

Finnair-turnaus alkoi torstaina Vierumäellä alle 17-vuotiaiden otteluilla. Avauspäivänä Suomen C-joukkue hävisi oman ottelunsa Sveitsille maalein 1-4.

Suomella on alle 17-vuotiaiden Finnair-turnauksessa kolme joukkuetta, joista joukkue C kohtasi tänään Sveitsin. Ottelun alku oli varsin sekavaa ja hermostunutta peliä, eikä avauserässä nähty maaleja.

Maalinteon aloitti Sveitsi, kun ottelussa kaksi maalia laukonut Sandro Zangger iski puolustaja Dennis Urechin siniviivalaukauksen jälkeisen irtokiekon ohi Suomen maalia vartioineen Janne Juvosen.

Sveitsin Julian Schmutz (13) teki maansa kolmannen maalin.Maali vapautti myös Suomen pelin ja vajaa viisi minuuttia myöhemmin Ville Vainikainen siirsi kiekon Sveitsin maaliin puolustaja Leevi Niemanmaan loistavasta syötöstä.

- Hermoilimme alussa, mutta tasoituksen jälkeen ote siirtyi meille. Siinä vaiheessa olisimme voineet kääntää ottelun itsellemme, sanoi päävalmentaja Jussi Tapola.

Suomi ei kuitenkaan käyttänyt paikkojaan, vaan Zangger teki illan toisen ylivoimamaalinsa kolmannen erän puolivälissä. Sen jälkeen Suomelle tarjoutui tilaisuuksia hakea tasoitusta ylivoimalla, mutta se oli tehotonta. Ratkaisun iski vieraiden Julian Schmutz hyökkäyspään kiekon riiston jälkeen. Loppulukemiksi 1-4 laukoi Nicola Brandi kaksi minuuttia ennen loppusummeria. Sveitsin voitto oli täysin ansaittu, sillä vieraat loivat enemmän vaarallisia maalipaikkoja.

- Pyrimme pelaamaan kiekollista peliä, ja onnistuimme siinä ajoittain. Pelaajat saivat ottelusta arvokasta kokemusta siitä, mitä pelaaminen kansainvälisissä otteluissa vaatii. Sveitsi on hyvin luisteleva joukkue, Tapola kehaisi vastustajaa.

Tapola on muun valmennusjohdon avulla pyrkinyt rakentamaan Finnair-turnaukseen kolme tasavahvaa joukkuetta, jotka kukin kohtaavat Sveitsin kertaalleen.

- Viime vuonna voitimme Sveitsin parhaalla joukkueellamme, mutta nähdyn perusteella täytyy myöntää, että Sveitsi on nostanut omaa tasoaan, Tapola näki.

Etsi sivustolta