lauantai, 17 joulukuu 2016 18:57

U16: Toinen Ruotsi-ottelu päättyi niukkaan tappioon voittomaalikilpailussa

Kirjoittanut Leeni Pellinen

Joukkueiden toinen kohtaaminen Paimiossa oli tasainen ja tiukka vääntö alusta loppuun asti. Lopulta Ruotsi väänsi ottelun voiton.

Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Kumpikaan joukkue ei oikein saanut pelin hallintaa selvästi itselleen eikä kumpikaan joukkue onnistunut erän alkupuoliskolla luomaan vaarallisia maalintekopaikkoja. Molemmille joukkueille tarjottiin mahdollisuutta iskeä ottelun avausmaali ylivoimalla, mutta maalivahdit ja joukkueiden alivoimapeli toimivat eikä maaleja syntynyt, kunnes vajaan 15 minuutin kohdalla Samu Koskenkorvan veto pienestä kulmasta, laidan läheltä yllätti Hannes Kollénin. Suomen avausmaaliin syöttöpisteet kirjattiin Leevi Aaltoselle ja Henri Nikkaselle. Maalin jälkeen Suomi joutui puolustamaan johtoaan alivoimalla, kun Mikko Petman istui estämisestä kakkosen. Ruotsi ei pystynyt hyödyntämään ylivoimaansa ja näin ottelun ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Suomen 1-0-johdossa.

Toinen erä jatkui ensimmäisen erän tapaan tasaisena vääntämisenä ja peli aaltoili päästä päähän. Molemmat joukkueet pelasivat tarkasti eikä kumpikaan joukkue päässyt maalipaikoilla juhlimaan. Erän alkupuolella Suomi pääsi yrittämään lisäosumia ylivoimalla, mutta Ruotsi selvitti Philip Brobergin kakkosen ilman takaiskumaalia. Erän puolessavälissä Suomen toinen ylivoimamahdollisuus tuotti tulosta. Eric Juhlinin rangaistus ehti vanheta ainoastaan parikymmentä sekuntia, kun Kalle Loponen tälläsi siniviivakudin Ruotsin reppuun ja Suomi siirtyi 2-0-johtoon.

Ruotsi väänsi kavennuksen vajaan 14 minuutin pelin jälkeen, kun Aapo Holtinkosken estelyistä huolimatta Eric Juhlin pääsi vippaamaan kiekon ohi Sebastian Katajaisen. Toisen erän jälkeen Suomi johti niukasti 2-1.

Peli säilyi tasaisena ja tarkkana myös kolmannessa erässä. Ruotsi nousi viiden minuutin pelin jälkeen tasoihin David Karlströmin maalilla. Ruotsi sai selvästi tasoitusmaalista virtaa ja hyökkäykset vyöryivät Katajaisen maalille. Suomi selvitti Ruotsin etsikkoajan ja sai uudelleen pelistä kiinni, kun Antti Tuomisto ja Eric Juhlin passitettiin yhtä aikaa jäähyboksiin. Erän edetessä Suomi hallitsi hienokseltaan ja pääsi erän loppupuolella hakemaan johtomaalia ylivoimalla. Ensin Aaltosen kuti helähti ylärimaan, mutta jatkotilanteesta Henri Nikkanen iski Suomen 3-2-johtoon.

Ruotsi pyöritti vielä erän lopun vahvasti ja otti maalivahdin pois jo kolmisen minuuttia ennen summeria. Vielä kun Antti Saarela huitoi itsensä jäähylle, niin Ruotsi pääsi myllyttämään 6-4-vastaan ja reilua minuuttia ennen erän päätöstä Simon Holmström iski 3-3-tasoitusmaalin.

Ottelun ratkaisua haettiin lopulta voittomaalikilpailusta, jossa Ruotsin ensimmäinen ampuja Noel Gunler onnistui iskemään kiekon maaliin. Suomen ampujat Leevi Aaltonen, Antti Saarela ja Kaapo Kakko eivät maalinteossa onnistuneet. Suomen maalille kahteen viimeiseen rangaistuslaukaukseen torjujaksi vaihdettu Roope Taponen ei ollut yllätettävissä. Ruotsi voitti ottelun niukasti maalein 4-3 Gunlerin onnistuneella rankkarilla.

Joukkueet kohtaavat huomenna Kaarinan jäähallissa pelattavassa ottelussa kolmannen kerran. Ottelu alkaa klo 15.

 

Olet nyt

Lisää U16-uutisia