sunnuntai, 25 elokuu 2019 13:50

Näin päävalmentaja Pasi Mustonen summasi Naisleijonien ottelusarjan: "Tuloksellisesti vakuuttava viikko"

Kirjoittanut
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Päävalmentaja Pasi Mustonen. Päävalmentaja Pasi Mustonen. Pasi Mennander

Venäjä löi tiukasti kampoihin, mutta voittoon päättyi Naisleijonien viikon viimeinenkin ottelu. Suomi kukisti itänaapurin lauantaina Keravalla pelatussa maaottelussa maalein 4–2 ja otti viiden ottelun viikon viidennen voittonsa.

– Tuloksellisesti vakuuttavaa, viisi ottelua ja viisi voittoa. Se kertoo hyvästä maalivahtipelistä, myrkyllisen tehokkaasta ylivoimasta sekä siitä, että takaa on tulossa uusia pelaajia naisten maajoukkueeseen, päävalmentaja Pasi Mustonen sanoi Venäjä-pelin päätyttyä.

Naisleijonilla oli joukkueessaan nuoria pelaajia, jotka kärkkyvät paikkoja tulevissa turnauksissa ja arvokisoissa. Mustonen oli läpi viikon ilahtunut tulokkaiden peliesityksistä, mutta heidän matkansa on vasta alussa. Kansainväliselle huipulle kypsyminen vaatii aikaa.

– Meillä on nuoria pelaajia, joilla on toistaiseksi vain yksi vaihde eli hyökkääminen. On ihan ymmärrettävää, että he eivät vielä täysin pysty lukemaan peliä. Pelit menevät aalloissa, välillä pitää vain pelata minuutteja pois kellosta. Meillä on tässä asiassa vielä valtavasti opeteltavaa.

– Tänään 5–5-pelissä Venäjä oli meitä selkeästi parempi. Heillä on paljon taitoa, ja kun meillä ei ollut ihan yhtä tuore jalka kuin yleensä, jäimme alakynteen. Tasakenttäpelissä maalipaikat olivat Venäjälle 12–6.

– Voitimme ottelun sillä, että (maalivahti) Eveliina Suonpää piti meidät toisessa erässä mukana pelissä. Lisäksi ylivoimamme, joka on ollut koko viikon erinomaista, oli jälleen tehokasta.

Naisleijonien seuraava tapahtuma on ohjelmassa marraskuussa, jolloin pelataan neljän maan turnaus Ruotsissa. Syys-lokakuussa pelaajat keskittyvät sarjaotteluihinsa.

– Odotan pelaajilta laadukasta arkea. Seuroista pitää tulla viestejä, että pelaajat harjoittelevat hyvin, päämääränään arvokisat ja sarjojen playoffsit. On harjoiteltava laadukkaasti, muuten ei voi pelata kansainvälisellä huipulla, Mustonen sanoi.

Olet nyt

Lisää Naisleijonien uutisia