sunnuntai, 07 huhtikuu 2019 19:32

Kymmenen silmäparia tilastoi pelitapahtumia Naisten MM-kisoissa

Kirjoittanut Sari Luhanka
Tilastointi Tilastointi Mika Kylmäniemi

10 silmäparia tarkkaili tiiviisti Ranskan ja Ruotsin välisessä alkusarjan pelissä Metro Areenan yläkatsomossa kentällä viilettävien pelaajien toimintaa.
Tilastotiimi kirjaa kaikki pelitapahtumat kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n tilasto-ohjelmaan.

Joukkueiden pelaajien jokainen pelisekunti kentällä kirjataan, kummankin joukkeen peliaikoja on tarkkailemassa sekä kirjaaja että avustaja. Myös kaikki aloitukset merkitään, ja lisäksi yläkatsomossa seurataan kolmella eri läppärillä joukkueiden laukaisuja maalia kohti. 

Laukaisukirjauksia tässä pelissä tekee Imatralta kotoisin oleva Tero Haltsonen. Hän on ollut toimitsijana jo 25 vuotta. Nämä MM-kisat ovat Terolle jo kuudennet.
– Koulutus tähän saadaan erotuomarikerhojen kautta, monilla täällä on erotuomarikortti sekä toimitsijakoulutus. Tilastoinnissa erotuomarikorttia ei sinänsä vaadita, vaikka suurimmalla osalla sellainen onkin. Itse toimin normaalisti Mestiksessä toimitsijana. 

Peliajan ja laukausten lisäksi tiimissä toimii maalien ja syöttöjen nimeäjä, joka ilmoittaa maalintekijän ja syöttäjien nimet ja numerot radiopuhelimella alas toimitsija-aitioon. Siellä tieto kirjataan ja hyväksytetään ottelun tuomarilla. Lisäksi videomaalituomari vahvistaa aina, että maali on hyväksytty. 

Tilastointitiimin esimies Henrik Olander tarkkailee ja avustaa tiimin toimintaa. Henrik on nyt neljänsissä MM-kisoissa, Suomessa hän toimii mm. Liigan peleissä toimitsijana. Henrik toimii Tampereella myös erotuomarina.
– Esimies toimii täällä tilastotiimin henkisenä tukena ja antamassa teknistä taustatukea. Olemme enemmän tarkkailjan roolissa. 

Tilastotiimi saapuu aina tuntia ennen peliä hallille valmistautumaan otteluun. Kaikki ovat paikalla alkulämmön alkaessa tutustumassa pelaajiin ja varmistamassa että kaikki on valmiina ottelun alkuun. 

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF piti viikkoa ennen kisojen alkua koulutuksen tilastokirjaajille omiin tilastointiohjelmiinsa. Pari päivää ennen kisojen alkua pidetyssä harjoituspelissä toimitsijat pääsivät testaamaan käytännössä testiversiota, joka eroaa hieman Suomen Jääkiekkoliiton ohjelmista. 

Mukavinta Teron ja Henrikin mielestä arvokisojen tilastointityössä on toimitsijoiden välinen yhteishenki ja kisojen tunnelma. Ulkomaille tämä kaksikko ei ainakaan vielä ole lähtenyt, sekin voisi tosin kiinnostaa.
– Näissä kisoissa kiertää monia tuttuja aiemmista kisoissa. 

Naisten MM-kisoissa toimii yhteensä noin 50 vapaaehtoista toimitsijaa, joista osa kirjaa tilastoja. Jokainen tilastoija on mukana kirjaamassa 8 – 15 pelitapahtumaa. Vähän yli puolet on ollut arvokisoissa mukana aiemminkin.

Olet nyt

Lisää kotikisauutisia



Naisten maailmanmestaruudesta pelattiin 4.-14.4.2019 Espoossa.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #MMkisat #Kotikisat #Espoo2019 #WomensWorlds


LOHKOJAKO:
Alkulohko A:

Kanada
Suomi
Sveitsi
USA
Venäjä

Alkulohko B:
Japani
Ranska
Ruotsi
Saksa
Tshekki


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 04.04. 19:30
Suomi 2–6 USA
La 06.04. 16:00
Venäjä 0–4 Suomi
Ma 08.04. 16:00
Suomi 6–2 Sveitsi
Ti 09.04. 19:30
Kanada 6–1 Suomi
Puolivälierät:
To 11.04. 19:30
Suomi 31 Tshekki
Välierät: La 13.04.
16:00 Kanada 2–4 Suomi
20:00 USA 8–0 Venäjä
Mitaliottelut: Su 14.04.
16:00 Pronssiottelu:
Kanada 7–0 Venäjä
20:00 Loppuottelu
USA 2–1 VL Suomi


MM-KISOJEN KOKO OTTELUOHJELMA


KISALIPUT MYY TICKETMASTER


IIHF:N VIRALLISET MM-KISASIVUT


MM-JOUKKUEEN ESITTELYVIDEO


SUOMEN MM-JOUKKUE

Pelaajaesittely avautuu nimeä klikkaamalla.

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
31 Silvonen Jenna
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Laitinen Nelli
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
12 Holopainen Elisa
13 Sallinen Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
25 Vainikka Viivi
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


HSL KYYDITSEE KISAPAIKALLE
Katso aikataulut
Lataa sovellus


8 VINKKIÄ KISAVIERAALLE


 

MM-kisojen valmentajapeli

Tervetuloa MM-kisoihin!

Naisleijonien uutiset kausi kaudelta