lauantai, 06 huhtikuu 2019 19:01

Naisleijonille suvereeni 4-0-voitto Venäjästä!

Kirjoittanut Aleksi Heikola
Suomi voitti Venäjän upeasti 4-0 Suomi voitti Venäjän upeasti 4-0 Matti Nenonen

Suomen Naisleijonat kaatoi lauantaipäivän alkulohkokamppailussa Venäjän upean esityksen jälkeen maalein 4-0.

Täpötäysi Espoon Metro Areena eli vahvasti Leijonien tukena koko ottelun ajan.
Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia mentiin Venäjän hienoisessa hallinnassa, kunnes naisleijonien Petra Nieminen rikkoi kuparisen ajassa 6.06 Noora Tuluksen syötöstä. 
Nieminen nousi röyhkeästi maalintekosektoriin ja laukoi kiekon vastustamattomasti ohi venäläisvahti Valeria Merkushevan
Suomi sai avausmaalista virtaa peliinsä ja onnistui kääntämään pelin painopisteen venäläispäätyyn. 
Erän lopussa Naisleijonat joutuivat tosin kahden pelaajan alivoimalle, kun sekä Isa Rahunen että Susanna Tapani saivat kahden minuutin rangaistukset. 
Suomen joukkueen taistelutahtoa kuvaakin ensimmäisen erän loistava alivoimataistelu, jonka ansiosta Suomen maalivahti Noora Rädyn maali säilyi puhtaana. 

Toinen erä mentiin pääosin suomalaisten komennossa, sillä venäläiset saivat erässä peräti neljä kahden minuutin rangaistusta.
Suomalaisten ylivoima pyöri vaarallisesti ja joukkue sai aikaiseksi useita maalintekopaikkoja.
Toiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin muuttumattomissa 1-0-lukemissa.

Kolmannessa erässä kiekkokansa sai todistaa, kuinka itsevarmuutta hehkunut Suomen joukkue käänsi pelin itselleen.
Ajassa 43.07 Suomen nelosketjun hyökkääjä Sanni Hakala runnoi kiekon väkisin maaliin maalinedusruuhkasta.
Syöttöpisteen maaliin saivat Viivi Vainikka ja Elisa Holopainen.
Suomen nelosketju Hakala-Vainikka-Holopainen nousi lopulta ratkaisevaksi kolmikoksi, sillä Suomen 3-0-maali oli myös edellä mainitun trion käsialaa.
Hakala syötti laidasta upean syötön keskelle, ja Vainikka sai kunnian viimeistellä Suomen kolmannen maalin.
Holopainen täydensi Suomen tehoviisiminuuttisen ajassa 47.53 iskemällä Suomen neljän maalin karkumatkalle Vainikan syötöstä.
Naisleijonat eivät suostuneet antamaan pelin hallintaa venäläisille 4-0-maalinkaan jälkeen, vaan Suomi pelasi varmasti ja maltilla loppuun asti päästämättä Venäjää aloittamaan loppukiriä.

Tunnelma ottelussa oli mainio, ja kotiyleisö oli äännekkäästi naisleijonien tukena: nähtiinpä Metro Areenassa yleisöaaltokin ensimmäisessä erässä.
Suomen joukkueen pelit jatkuvat huomisen välipäivän jälkeen maanantaina, kun vastaan asettuu Sveitsi.

Ottelun tilastot löytyvät täältä.

 

 

Olet nyt

Lisää kotikisauutisia



Naisten maailmanmestaruudesta pelattiin 4.-14.4.2019 Espoossa.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #MMkisat #Kotikisat #Espoo2019 #WomensWorlds


LOHKOJAKO:
Alkulohko A:

Kanada
Suomi
Sveitsi
USA
Venäjä

Alkulohko B:
Japani
Ranska
Ruotsi
Saksa
Tshekki


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 04.04. 19:30
Suomi 2–6 USA
La 06.04. 16:00
Venäjä 0–4 Suomi
Ma 08.04. 16:00
Suomi 6–2 Sveitsi
Ti 09.04. 19:30
Kanada 6–1 Suomi
Puolivälierät:
To 11.04. 19:30
Suomi 31 Tshekki
Välierät: La 13.04.
16:00 Kanada 2–4 Suomi
20:00 USA 8–0 Venäjä
Mitaliottelut: Su 14.04.
16:00 Pronssiottelu:
Kanada 7–0 Venäjä
20:00 Loppuottelu
USA 2–1 VL Suomi


MM-KISOJEN KOKO OTTELUOHJELMA


KISALIPUT MYY TICKETMASTER


IIHF:N VIRALLISET MM-KISASIVUT


MM-JOUKKUEEN ESITTELYVIDEO


SUOMEN MM-JOUKKUE

Pelaajaesittely avautuu nimeä klikkaamalla.

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
31 Silvonen Jenna
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Laitinen Nelli
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
12 Holopainen Elisa
13 Sallinen Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
25 Vainikka Viivi
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


HSL KYYDITSEE KISAPAIKALLE
Katso aikataulut
Lataa sovellus


8 VINKKIÄ KISAVIERAALLE


 

MM-kisojen valmentajapeli

Tervetuloa MM-kisoihin!

Naisleijonien uutiset kausi kaudelta