lauantai, 06 huhtikuu 2019 13:42

Parkanon tyttökiekkoilijat luottavat Suomeen: "Suomi voittaa 100-0"

Kirjoittanut Terhi Varjonen
Kerttu Myllymäki Kerttu Myllymäki Terhi Varjonen

Suomi-paitoihin sonnustautunut 30 hengen ryhmä herättää ansaitusti huomiota. Tämä iloinen porukka on Parkanon Kiekon tyttöjoukkue vanhempineen.
He ovat MM-kisoissa juhlistamassa päättynyttä ensimmäistä kauttaan. Liput tähän lauantain peliin hankittiin heti kun ne tulivat myyntiin. 

Joukkueessa pelaa 18 alakouluikäistä tyttöä ja kyseessä on matalan kynnyksen ryhmä. Joukkue on ollut kasassa vasta yhden kauden, mutta ryhmän vetäjä Ville Syngelmä kertoo, että innostus on tytöillä kova. 

– On kyllä kova innostus päästä pelaamaan ja meillä Parkanon Kiekossa pelaa tyttöjä myös poikien joukkueissa. Tällä uudella ryhmällä on pelattu harjoitusotteluita muun muassa Ilvestä vastaan. 

Alkupalaksi parkanolaiset katsoivat Ruotsin ja Tshekin ottelun, mutta Suomen ja Venäjän kohtaaminen on tietenkin päivän kohokohta. 

Ville Syngelmä kehuu otteluiden aloitusaikoja, sillä nuoremmatkin voivat ja jaksavat seurata pelejä. 

Yksi innokkaista kiekkoilijoista on 12-vuotias Kerttu Myllymäki. Hän on sonnustautunut Suomi-paitaan ja -huiviin. Lisätehoa kannustukseen tuo fanikäsi, jota luvataan heiluttaa ahkerasti. 

Kerttu on jääkiekkoilija itsekin. Hän on pelannut jääkiekkoa kaksi vuotta maalivahtina. 

– Jääkiekko on kivaa! 

Maalivahdinalku odottaa kovasti näkevänsä Noora Rädyn tänään maalissa, sillä Räty on ehdoton ykkössuosikki. 

Luotto on kova Suomen voitolle ja hyvälle maalivahtipelille. 

– Suomi voittaa 100-0, sanoo Kerttu vakuuttavasti.

Olet nyt

Lisää kotikisauutisia



Naisten maailmanmestaruudesta pelattiin 4.-14.4.2019 Espoossa.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #MMkisat #Kotikisat #Espoo2019 #WomensWorlds


LOHKOJAKO:
Alkulohko A:

Kanada
Suomi
Sveitsi
USA
Venäjä

Alkulohko B:
Japani
Ranska
Ruotsi
Saksa
Tshekki


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:

To 04.04. 19:30
Suomi 2–6 USA
La 06.04. 16:00
Venäjä 0–4 Suomi
Ma 08.04. 16:00
Suomi 6–2 Sveitsi
Ti 09.04. 19:30
Kanada 6–1 Suomi
Puolivälierät:
To 11.04. 19:30
Suomi 31 Tshekki
Välierät: La 13.04.
16:00 Kanada 2–4 Suomi
20:00 USA 8–0 Venäjä
Mitaliottelut: Su 14.04.
16:00 Pronssiottelu:
Kanada 7–0 Venäjä
20:00 Loppuottelu
USA 2–1 VL Suomi


MM-KISOJEN KOKO OTTELUOHJELMA


KISALIPUT MYY TICKETMASTER


IIHF:N VIRALLISET MM-KISASIVUT


MM-JOUKKUEEN ESITTELYVIDEO


SUOMEN MM-JOUKKUE

Pelaajaesittely avautuu nimeä klikkaamalla.

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
31 Silvonen Jenna
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Laitinen Nelli
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
12 Holopainen Elisa
13 Sallinen Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
25 Vainikka Viivi
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


HSL KYYDITSEE KISAPAIKALLE
Katso aikataulut
Lataa sovellus


8 VINKKIÄ KISAVIERAALLE


 

MM-kisojen valmentajapeli

Tervetuloa MM-kisoihin!

Naisleijonien uutiset kausi kaudelta