maanantai, 30 toukokuu 2016 06:59

Naisleijonat suuntaa täysillä tulevaisuuteen

Kirjoittanut Taru Nyholm
Sara Säkkinen ja Petra Nieminen pelasivat debyyttikautensa Naisten SM-sarjassa ja pääsivät lopulta myös naisten MM-joukkueeseen. Sara Säkkinen ja Petra Nieminen pelasivat debyyttikautensa Naisten SM-sarjassa ja pääsivät lopulta myös naisten MM-joukkueeseen. Suomen Jääkiekkoliitto

Päävalmentaja Pasi Mustosen johdolla Suomen naisten maajoukkueen toimintakulttuuri on luotu uudelleen.  Leijona-paitaa kantavat joukkueelle omistautuneet pelaajat.

Naisleijonien kausi päättyi tuloksen puolesta pettymykseen. Neljäs sija Kanadan MM-kisoista ei tyydyttänyt joukkuetta, mutta mitalin menetyksen murehtiminen ei auta. Päävalmentaja Pasi Mustonen katsoo tuloksen taakse.

− Olen äärimmäisen tyytyväinen kauteen. Suurin muutos on tapahtunut joukkueen ilmapiirissä. Nykyjoukkueen pelaajat aidosti uskovat mahdollisuuksiinsa voittaa myös USA:n ja Kanadan kaltaiset lajin mahtimaat, hän kuvailee.

Mustosen mukaan MM-kisojen välieräottelussa Kanadaa vastaan Naisleijonista mitattiin ulos maksimitulos. Suomi hävisi ottelun lopulta 3−5, mutta haastoi vastustajansa loppuun asti. Kyse ei ollut vain selviytymistaistelusta.

Eurooppalaisen naiskiekon valtikka on päävalmentajan mukaan kiistatta Suomen hallussa.

− Pelasimme kaudella kahdeksantoista ottelua eurooppalaisia vastustajia vastaan. Hävisimme vain kahdesti. Toisen kerran kokeilujoukkueella Ruotsille ja valitettavasti juuri MM-pronssipelin rangaistuslaukauskisassa Venäjää vastaan.

Kuortaneen kultahautomo

Kauden parasta antia oli joukkueen fysiikan tason nousu. Mustoselta lähteekin iso kiitos Kuortaneen pelaajahautomon suuntaan. Sieltä maajoukkueeseen nousee riittävän harjoituspohjan omaavia pelaajia.

− Tällä kaudella Kuortaneen pelaajista itsensä maajoukkueeseen löi täydellisesti läpi 16-vuotias Petra Nieminen. Myös Sara Säkkinen ja Anni Keisala ovat tulevaisuuden suuria nimiä, päävalmentaja uskoo.

Mustoselta ei löydy ymmärrystä Kuortaneen jääkiekkotoiminnon kriitikoille.

− Maajoukkueessa oli tällä kaudella mukana kymmenen pelaajaa, joilla on Kuortane-tausta. Siinä on epäilijöille tulos. Kuortane koulutusmahdollisuuksineen on pelaajalle kullanarvoinen paikka oppia harjoittelemaan, Mustonen sanoo painokkaasti.

Fysiikan lisäksi nykynuorten taitotaso on aiempaa korkeampi, eikä potentiaali ole vielä edes tapissaan. Myös asenteessa on uudenlaista ytyä. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus kuvaavat päävalmentajan mukaan suomalaista uuden sukupolven pelaajaa.

− He tulevat joukkueeseen voittamaan, eivätkä pyytele anteeksi asemaansa tulokkaina.

Uudet tuulet

Pasi Mustonen aloitti Naisleijonien päävalmentajana huhtikuussa 2014. Hänen työnsä käynnistyi olympiapettymyksen jälkimainingeissa, kun mitaliodotuksin Sotshiin valmentaja Mika Pieniniemen johdolla suunnannut Suomi sijoittui kisoissa vasta viidenneksi.

Viime maaliskuussa tiedotettiin Mustosen kahden vuoden jatkosopimuksesta maajoukkueen johdossa. Kaudella 2017-18 pesti on päätoiminen, ensimmäistä kertaa suomalaisen naiskiekon historiassa.

− Jääkiekkoliiton taloudellinen satsaus ja naiskiekon henkisen ilmapiirin vahvistaminen on antanut toiminnalle uutta potkua. Uudet tuulet puhaltavat ja liiton johdossa ymmärretään, että tätä lajia pelaa kaksi sukupuolta, Mustonen sanoo ja jatkaa.

− Naisten jääkiekko on olennainen ja kasvava osa lajia. Asenteet naiskiekkoa kohtaan ovat muuttumassa. Ja jo oli aikakin.

Kaksikymmentä vuotta valmentajana toiminut Mustonen uskoo viimeisen kahden vuoden kehittäneen häntä valmentajana eniten.

− Kommunikointi naisurheilijoiden kanssa on monimutkaista. Välillä jopa taidetta, mutta juuri se tekee siitä mielenkiintoista. Rehellinen ja suora viestintä on ainoa väylä onnistumiseen.

Olympiatuli sytytetty

Nyt joukkueen keskittyminen on käännetty Pyeongchangin olympialaisiin 2018. Siellä Naisleijonien tavoite on voittaa olympiamitali.

− Nuoria pelaajia ajettiin tällä kaudella onnistuneesti sisään joukkueen toimintakulttuuriin ja pelitapaan, Mustonen kertoo.

Median kautta myös joukkueen ulkopuolisille on käynyt selväksi, että ajat ja tavat muuttuvat. Valtaa käyttävät joukkueessa nyt ne, kenelle valta on annettu.

− Maajoukkueessa pelaajat keskittyvät pelaamiseen ja valmennus ja johtoryhmä johtavat joukkuetta.

Toukokuussa olympiaprojekti käynnistyy lähes viidenkymmenen pelaajan leirityksellä. Mustosen mukaan joukkueeseen sitoutuminen tulee vaatimaan pelaajilta isoja satsauksia ja joltain osin jopa uhrauksia.

− Ensi vuonna punnitaan pelaajien kyky sopeutua joukkueen toimintatapoihin. Leijona-paitaa tulevat kantamaan pelaajat, jotka ovat omistautuneet joukkueelle.

 

Juttu on julkaistu myös Leijonat-lehdessä 2/2016

 

Olet nyt

Lisää Naisleijonien uutisia