lauantai, 06 huhtikuu 2013 01:33

Ruotsille karmea pettymys naisten MM-kisoissa - Putoaminen uhkaa ja kotikisat tulossa

Kirjoittanut

Naisten MM-kisoissa vuosi sitten viidenneksi sijoittunut Ruotsi horjahti tämän vuoden kisoissa karsintaotteluihin.

Ruotsi jäi Ottawassa pelattavan MM-turnauksen alkulohkossa B viimeiseksi. Se otti kolmesta ottelustaan vain kaksi pistettä. Perjantaina ruotsalaiset hävisivät Venäjälle maalein 0-4.

Paras kolmesta -systeemillä pelattavassa karsinnassa Ruotsi kohtaa Tshekin, jolle se hävisi kisojen avauspäivänä maalein 2-3. Karsinnan voittaja jatkaa MM-kisojen ylimmällä tasolla, häviäjä putoaa divisioonaan.

Mielenkiintoiseksi Ruotsin tilanteen tekee se, että se järjestää naisten MM-turnauksen vuonna 2015.

Ruotsin huonoin sijoitus naisten MM-kisoissa on seitsemäs vuodelta 2001.

B-lohkon lopputilanne:
Venäjä    3   3   0   0   0   11 -  1   9
Saksa     3   1   0   1   1    8 - 10   4
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tshekki   3   1   0   0   2    7 - 11   3
Ruotsi    3   0   1   0   2    5 -  9   2
Venäjä ja Saksa puolivälieriin. 
Tshekki ja Ruotsi karsintaan.

 

Naisleijonien uutiset kausi kaudelta

 



Naisten maailmanmestaruudesta pelattiin Kanadan Ottawassa 2. - 9.4.2013.


Käytimme kisaviestinnässä hashtageja #Naisleijonat #MMkisat


LOHKOJAKO

Alkulohko A:
Kanada
Suomi
Sveitsi
USA

Alkulohko B:
Ruotsi
Saksa
Tshekki
Venäjä


OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE

Maalivahdit:
30 Räisänen Meeri
31 Portnoj Isabella
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Tarvainen Vilma
3 Terho Emma
4 Lindstedt Rosa
5 Kilponen Anna
6 Hiirikoski Jenni
7 Jalosuo Mira
18 Villilä Tea
20 Tarkki Saija

Hyökkääjät:
8 Voutilainen Marjo
9 Hovi Venla
11 Rajahuhta Annina
12 Tapani Susanna
13 Välimäki Linda
14 Mäkinen Niina
15 Tuominen Minnamari
21 Karvinen Michelle
23 Tikkinen Nina
26 Saarimäki Tiina
28 Tuomanen Anne
29 Rantamäki Karoliina

Johtoryhmä:
Pieniniemi Mika, päävalmentaja
Risku Jari, valmentaja
Kilpivaara Petteri, valmentaja
Välilä Riikka, joukkueenjohtaja
Järä Hemmo, huoltaja
Helminen Antti, lääkäri