torstai, 26 helmikuu 2015 15:32

Mikat ja Jannet "tarkkiksella" avausottelussaan - Anturit pelaajissa ja kiekossa

Kirjoittanut
Kehitys kehittyy. Kehitys kehittyy. Jukka Salminen.

Huippu-Pohjolan leiriturnauksen ensimmäiseen otteluunsa Jannet-joukkueen pelaajat ja vastustajajoukkue Mikat oli varustettu seurantalaitteistolla. Kaukalon laitamille viritetyt sensorit “haistelivat” pelaajien sekä kiekon liikkeitä ja tilannetta pystyi seuraamaan jäähallin aulan näytöltä reaaliajassa.

Tulokset, päiväottelut 26.2.2015
Samit - Miikat    1-4
Sakut - Teemut    2-2
Mikat - Jannet    5-2
 

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta