torstai, 26 helmikuu 2015 13:26

Arvot keskeisesti esillä pukukopissa - "Joukkueelle pelaaminen"

Kirjoittanut
Valinta on tehty ja "arvotaulu" löytyy joukkueen pukukopin seinältä. Valinta on tehty ja "arvotaulu" löytyy joukkueen pukukopin seinältä. Jukka Salminen.

Jannet-joukkue kokoontui ryhmäytymistilaisuuteen jäähallille ennen keskiviikkoillan Leijona-valaa. Verryttelyhuoneessa joukkueelle näytettiin hengenluontivideo jonka jälkeen päävalmentaja Ville Mäntymää nimesi kapteeniston. Kolmikon johdolla joukkue nimesi itselleen sopivat arvot joita se mukailee Huippu-Pohjolan ajan.

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta