tiistai, 15 toukokuu 2018 17:20

Päävalmentaja Marjamäki: "Joukkueessa on paljon voimaa ja osaamista"

Kirjoittanut
Mikko Rantanen teki Suomen kolmannen maalin. Mikko Rantanen teki Suomen kolmannen maalin. Matt Zambonin/HHOF-IIHF Images

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi tyytyväisenä USA-voittoa, mutta korosti myös alkulohkovaiheen tarjoamien vastoinkäymisten kasvattavaa merkitystä.

- Tärkeintä on se, että voitimme hyvällä pelillä lohkomme kovimmat vastustajat, Kanadan ja USA:n. Tänään panoksena oli lohkovoitto ja pystyimme voittamaan ottelun tuollaisella pelillä, se antaa uskoa tulevaan, Marjamäki sanoi.

- Energiat olivat hyvät, joukkue tuli peliin taas vahvasti. Tämä oli tasapainoisempi ja kypsempi kuin Kanada-peli. Jouduimme puolustamaan paljon, sitouduimme siihen, teimme sovittuja asioita ja tehokkuus oli taas hyvää luokkaa, päävalmentaja luetteli.

MM-kisojen pudotuspelivaihe käynnistyy torstaina. Leijonat kohtaa puolivälierissä Sveitsin.

- Joukkueessa on paljon voimaa ja osaamista, Marjamäki pohti.
- Toisaalta pienet vastoinkäymiset ovat kasvattaneet meitä. Jotenkin tuntuu, että potentiaali ei ole lähelläkään sitä, mitä se voi olla. Joukkueessa on kova nälkä, yhtenäisyys ja halu voittaa. Niiden pitää olla tapissa torstaina.

Ottelun Suomi-USA tilastotapahtumat tulospalvelussa
MM-kisojen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

 

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia

A-maajoukkueen kausi 2019-20

7.-10.11.2019:
Karjala-turnaus (EHT), Helsinki
Pääsyliput: Ticketmaster

12.-15.12.2019:
Channel One Cup (EHT), Tshekki & Venäjä

6.-9.2.2020:
Beijer Hockey Games (EHT), Helsinki & Ruotsi

Vko 15, 2020:
2 x FIN-DEN (EHC, Nordic Cup), Suomi

Vko 16, 2020:
2 x NOR-FIN (EHC, Nordic Cup), Norja

Vko 17, 2020:
2 x SWE-FIN (EHC, Nordic Cup,) Ruotsi

30.4.-3.5.2020:
Carlson Hockey Games (EHT), Tshekki

8.-24.5.2020:
MM-kisat, Lausanne & Zürich, Sveitsi

A-maajoukkueen uutiset kausi kaudelta