keskiviikko, 16 joulukuu 2015 15:41

Olli Palola hakee Channel One Cupista uutta alkua kaudelleen

Kirjoittanut
Olli Palola teki kevään 2014 MM-kilpailuissa neljä maalia. Olli Palola teki kevään 2014 MM-kilpailuissa neljä maalia. Jukka Salminen

Suomen A-maajoukkue lensi tiistaina Tshekkiin, missä Leijonat kohtaa torstaina isäntämaa Tshekin. Lauantaina ja sunnuntaina Leijonat pelaa Moskovassa Venäjää ja Ruotsia vastaan.

Reilu kuukausi sitten Karjala-turnauksessa Suomi sijoittui toiseksi. Channel One Cupissa mukana on iso joukko pelaajia, jotka eivät olleet mukana kauden avanneessa Karjala-turnauksessa.

Yksi näistä pelaajista on Liigan kahden edellisen kauden paras maalintekijä Olli Palola, joka siirtyi täksi kaudeksi KHL:ään Vitjaz Podolskin riveihin.

- Hyvältähän maajoukkueeseen pääseminen aina tuntuu, ja kiva oli että pääsin käymään Suomessa, Palola kertasi maajoukkueen tiistaisten harjoitusten jälkeen Helsingissä.

- Elokuussa menin Venäjälle, ja sen jälkeen olen tehnyt vain yhden pikareissun Suomeen. Nyt ehdin olla ruhtinaalliset kolme päivää.

Olli Palola teki kahdella edellisellä kaudella Liigassa kovaa jälkeä, ja kausien 2013-2015 aikana hän esiintyi muutaman kerran myös A-maajoukkueessa mukaan luettuna kevään 2014 MM-kilpailut, joissa hän oli Suomen paras maalintekijä.

KHL:ssä pisteitä ei ole tullut toivottuun tahtiin, ja joulukuun maaottelutaukoon mennessä oikealta ampuva laitahyökkääjä on tehnyt vain yhden maalin.

- Kieltämättä erilainen kausi on ollut kuin mihin Suomessa totuin ja mitä odotinkin. Alkukaudesta mietin paljon tehopistelukemia, mutta nyt minulle on tärkeintä, että peli kulkee muuten. Pisteet tulevat, jos ovat tullakseen.

- Maajoukkueessa minulla on kulkenut yleensä aina hyvin, ja nyt odotan sitä myös tältä EHT-turnaukselta. Maajoukkuekomennus voisi ikään kuin olla uusi alku kaudelle, Palola toivoo.

- Odotan lauantaista Venäjä-ottelua. Siellä on varmaan aikamoinen mekkala hallissa, ja torstain Tshekki-pelikin on kuulemma lähes täynnä, Palola päättää.

Suomi kohtaa torstaina Channel One Cupin avausottelussaan Tshekin. Yle näyttää ottelun suorana. Lähetys TV2:ssa alkaa kello 19.10.

 

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia