lauantai, 18 toukokuu 2013 20:06

Jukka Jalonen: "Ruotsin parhaat olivat parempia kuin meidän"

Kirjoittanut Jarkko S. Laitinen
Päävalmentaja Jukka Jalonen. Päävalmentaja Jukka Jalonen. Jarkko S. Laitinen

Suomi pelasi kelpo välieräottelun. Lopulta ratkaiseva ero joukkueiden välille löytyi Jukka Jalosen mukaan yksilötasolta.

Päävalmentaja Jukka Jalonen summasi hyvin nopeasti välieräottelun ratkaisun.
- Ruotsin parhaat pelaajat olivat tänään parempia kuin meidän parhaat.

Päävalmentajan mielestä Leijonat pelasi kuitenkin hyvän ottelun. Vain maalit jäivät puuttumaan.
- Se tuo aina määrätynlaista tuskaa joukkueeseen, kun kuparinen ei rikkoudu. Kuitenkin voitimme maalintekopaikat tasakentällisin 15-6, joten siinä mielessä oli ihan hyvä lätkäottelu, Jalonen pohti.

Kysyttäessä Jalonen suostui kehumaankin joukkuettaan. Mutta analyysi palasi nopeasti virheisiin.
- Kolmas erä, ja varsinkin Granlundin ketju siinä oli hyvä. Mutta alivoimalla nukahdimme, varsinkin siinä toisessa maalissa. Pääsivät siinä tekemään ison maalin. Muuten en voi moittia meidän pelaamista, kaikkemme tehtiin.

Ruotsi ei yllättänyt Suomea millään tavalla. Ratkaisuksi muodostunut alivoimapelaaminenkin piti olla hallussa.
- Kävimme etukäteen hyvin tarkkaan läpi miten alivoima pelataan. Mutta pelaajat tekevät aina ratkaisut kentällä. Ensimmäinen maali meni tuurilla, mutta siinä toisessa tuli paha pelinlukuvirhe.

Tappion jälkeen päävalmentaja yltyi sarkastiseksi.
- Ehkä Ruotsi yllätti siten, että he loivat tänään ainoastaan kuusi maalintekopaikkaa. Jonkinlainen ennätys varmaan, Jalonen päätti.

 

 

 

Viimeksi muutettu lauantai, 18 toukokuu 2013 20:37

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia