lauantai, 18 toukokuu 2013 19:50

Ruotsi voitti Suomen maalin edessä - "Alamme keskittyä huomiseen"

Kirjoittanut Jarkko S. Laitinen
Sakari Salminen. Sakari Salminen. Riikka Hoppu

Ruotsi nujersi Suomen kliinisen esityksen jälkeen 3-0. Suomella oli huomattavia vaikeuksia päästä Ruotsin maalin eteen. Ruotsalaiset sen sijaan kilauttivat kahdesti ylivoimalla läheltä, ja loppuluvut syntyivät tyhjään maaliin.

Suomen kakkosketjun laituri Sakari Salminen tunnisti ongelmat maalin edessä.

- Kiekon kanssa oli tosi vaikea päästä Ruotsin maalille. Meidän paikkamme tulivat viivan kautta, ja sieltä sitten saimme laukauksia.

Suomi joutui yrittämään maalin tekemistä kaukaa, eikä Ruotsin maalivahti Jhonas Enroth ollut tänään yllätettävissä. Aiemmin turnauksessa tehokkaasti viimeistellyt Suomi ei kyennyt rikkomaan kuparista.
- En... en osaa sanoa mikä siinä oli. Tietysti kaverin maalivahtikin pelasi hyvin. Olihan meillä paikkojakin kaventaa matsi 2-1:een ja saada sitä kautta paine Ruotsille. Nyt ei vain onnistunut, pettynyt Salminen tuskaili.

Ruotsi on hulluna Sedinin kaksosiin, eikä heidän tehokkuutensa tullut suomalaisillekaan yllätyksenä.
- Kyllä me olimme siitä puhuneet etukäteen. Mutta silti he vain pystyivät järjestämään ylivoimamaaleja, Salminen pyöritteli.

Ison pettymyksen keskelläkin Salminen osoitti leijonasydäntä. Ainakin häntä pronssi kiinnostaa.
- Onhan sekin (pronssiottelu) joka tapauksessa iso peli, MM-pronssia kuitenkin. Varmaan nyt murehdimme vähän aikaa tätä, ja sitten alamme keskittyä huomiseen.

Välieräjoukkueen laitahyökkääjän voisi olettaa onnistuneen otteissaan. Sakari Salminen on puoliksi tyytyväinen omaan tekemiseensä tämän vuotisessa MM-turnauksessa.
- Pelillisesti olen ihan tyytyväinen, olen pystynyt hyvin pelaamaan. Mutta tehoton olen ollut. Paikkoja on ollut, ja minun olisi pitänyt pystyä olemaan tehokkaampi.

Tukholmasta, Jarkko S. Laitinen

 

 

Viimeksi muutettu lauantai, 18 toukokuu 2013 20:35

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia