keskiviikko, 15 toukokuu 2013 14:14

Leijonien kyydissä Juha-Pekka Hytönen: "Yritetään antaa kaikki joukkueelle"

Kirjoittanut Jukka Salminen

Muutaman vuoden tauon jälkeen Juha-Pekka Hytönen on jälleen Leijonien mukana MM-kisoissa. Raskaan KHL-kauden jälkeen, keskushyökkääjä hakee hyvää päätöstä kaudelleen.

- Olin itse mukana leirityksessä kolme viikkoa, siinä sai pienen tauon jälkeen laittaa itseään kuntoon fyysisesti ja henkisesti. Siellä pystyttiin aloittamaan jo joukkueen hitsautuminen yhteen, Hytönen kuvailee MM-kisoja edeltäneitä viikkoja.

MM-kisat on joukkueelle kasvuprosessi, joka ei ole jäänyt huomaamatta Hytöseltä.

- Ollaan nähty muutama huonompi erä ja peli, joka on ollut hyvää oppia. Nyt yritetään hyödyntää se oppi ja positiivista on ollut se, että ollaan pystytty nostamaan pelin tasoa.

Hytösen mukaan Leijonien peli paranee loppua kohden, ja jokainen pelaaja tuo siihen oman panoksensa. Myös kokeneet pelaajat voivat ottaa pelikavereiden otteista oppia omaan tekemiseensä.

- Yritettään antaa se kaikki, mitä itsellä on, joukkueelle, jotta pärjättäisiin porukalla ja voitettaisiin pelejä. Mietitään kesällä sitten mitä taikatemppuja muut ovat tehneet, josko niistä voisi oppia jotain.

Viimeksi muutettu keskiviikko, 15 toukokuu 2013 14:19

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia