lauantai, 11 toukokuu 2013 10:26

MM-kisojen katsojatavoitteet täyttymässä

Kirjoittanut Toimitus

MM-kisat kiinnostavat kiekkokansaa. Kahdeksan kisapäivän jälkeen Hartwall Areenan yleisömäärä on 129 636, Suomen peleissä Areena on ollut loppuunmyyty. Ensi viikon Suomi-Latvia-otteluun ja Suomen ¼-finaaliin pääsylippuja on vielä saatavilla.
 

Helsingissä Leijonia on mahdollisuus nähdä MM-kaukalossa lauantain loppuunmyydyn Itävalta-ottelun jälkeen vielä kahdesti. Tiistaina Suomi kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussaan Latvian. Torstain neljännesfinaaleissa ratkaistaan Tukholman mitalipeleihin matkustavat joukkueet, Suomi pelaa klo 18.30 alkavassa ottelussa.

- Pääsylippuja on jäljellä vielä kumpaankin Leijonien ensi viikon otteluun, pääsihteeri Matti Nurminen kertoo. Seuraavan kerran MM-kotikisat rantautuvat Suomeen vasta ensi vuosikymmenellä, joten nyt jos koska kannattaa tulla kokemaan MM-kisatunnelma paikan päällä.

Kisojen ollessa yli puolivälin kisaorganisaatiossa ollaan tyytyväisiä erinomaisesti sujuneisiin järjestelyihin ja myös yleisömääriin.

- Asetimme yleisötavoitteeksi 200 000 kävijää, ja tavoite on täyttymässä. Lisäksi tunnelma kisa-alueella ja otteluissa on ollut loistava, kiitos tästä kuuluu niin kotimaisille kuin kansainvälisille kisavieraille, Nurminen kehuu.

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia