perjantai, 03 toukokuu 2013 23:36

Kontiola: "Ei paras suoritus tänään"

Kirjoittanut Jari Mether
Petri Kontiola, kahden maalin mies. Petri Kontiola, kahden maalin mies. Siiri Markkanen

Suomi aloitti kisaurakkansa ottelulla Saksaa vastaan. Ensimmäinen ottelu on aina henkisesti raskas ja avausvoiton merkitys suuri. Voitto tuli, mutta vasta jatkoajalla melko vaihtelevan ja ajoittain nihkeänkin esityksen jälkeen.

- Ei mikään paras suoritus tänään, mutta kuitenkin saatiin jatkoajalla voitto ja se on tärkeää. Varsinkin toisessa erässä jäätiin telineisiin. Kolmas oli sitten jo hieman parempi, totesi kaksi henkilökohtaista maalia tehnyt Petri Kontiola.

Leijonat lähti otteluun tiukalla sykkeellä, kiekko teki töitä ja Joni Ortio otti muutaman hyvän kopin, jolla sai itsensä ja joukkueen peliin mukaan. Saksa pelasi kuitenkin koko ottelun sitkeästi ja kun peliä oli pelattu 56.55, Saksa 3-2 -johtoon. Mutta sitten nähtiin Leijonat ja Kontiola isoilla alkukirjaimilla. Kontiola teki erän loppuun toisen maalinsa ja vei Suomen jatkoajalle.

Sakari Salminen.

Jatkoaikaa oli pelattu minuutti ja 58 sekuntia, kun Sakari Salmisen veto meni sinne kuuluisaan ylämummoon ja kaksi pistettä Suomelle.

- Yritin vetää sinne ylös ja sinnehän se menikin. Mutta kiekko osui matkalla Savinaisen Mattiin ja näin ratkaisumaali meni Matin nimiin ja mulle tuli syöttöpiste, Salminen summasi ratkaisun hetket.

Salminen oli Kontiolan kanssa samoilla linjoilla Suomen pelistä. Voitto tuli, mutta varaa parantaa on - paljonkin.

- Viisikkopeli pitää saada paremmaksi. Varsinkin toisessa erässä välit kasvoivat liian suuriksi. Erätauolla puhuttiin siitä ja kolmannessa saatiinkin sitä tiiviimmäksi, Salminen kertoi.

Huomenna kun Suomi pelaa Slovakiaa vastaan, Kontiola mainitsee erityisesti kaksi asiaa.

- Yritetään enemmän kuin Slovakia ja parannetaan ylivoimapelin osumatarkkuutta.

Kun katsoi Suomen peliä tänään, kumpikin asia saattaa hyvinkin toteutua.

 

 

 

Viimeksi muutettu perjantai, 03 toukokuu 2013 23:47

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia