keskiviikko, 01 toukokuu 2013 11:57

Saija on MM-kisojen ensimmäinen Päivän vapaaehtoinen

Kirjoittanut Kristiina Ylikunnari
Päivän vapari saa muistoksi kisapinssin. Päivän vapari saa muistoksi kisapinssin. Satu Kaarnakangas

Valitsemme joka päivä MM-kisojen vapaaehtoistyöntekijöistä Päivän vaparin. Sarja alkaa tänään ja päättyy puolivälieräpäivänä, torstaina 16. toukokuuta.

Päivän vapaaehtoinen Saija Haapanen ahkeroi jääkiekon MM-kisoissa vapaaaehtoistyöntekijänä akkreditointikeskuksessa. Kaikki MM-kisoihin akkreditoituneet henkilöt kulkevat akkreditointikeskuksen kautta, olipa sitten kyseessä pelaaja, toimittaja tai vapaaehtoistyöntekijä.

Saijalle vapaaehtoishommat ovat tuttu juttu. Hän on ollut vastaavissa tehtävissä vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisoissa ja 2012 EM-kisoissa. Kipinä vapaaehtoistyöhön syntyi jo yli kymmenen vuotta sitten Lastenklinikoiden Kummien toiminnan kautta. Saijalle vapaaehtoistyö on loistava vastapaino täysin erilaiselle siviilityölle ja kyseessä on enemmän kuin harrastus, kyse on elämäntavasta.

- Vapaaehtoistyöntekijänä pääsen näkemään myös kulissien taakse, kertoo Saija innostaan vapaaehtoistyöhön.

Kisoissa Saija on tutustunut uusiin ihmisiin, joista on tullut kisojen jälkeenkin kestäviä ystävyyssuhteita. Jääkiekon MM-kisat ovat vasta ovella, mutta Saija on jo suunnannut katseensa kisojen jälkeen ja seuraavaan vaparihommaan, joka koettaa vielä toukokuun loppupuolella.

Kirjoittaja ja kuvaaja ovat MM-kisojen vapaaehtoistyöntekijöitä.

 

 

 

Viimeksi muutettu tiistai, 14 toukokuu 2013 16:39

Olet nyt

Lisää A-maajoukkueen uutisia

A-maajoukkueen kausi 2019-20

7.-10.11.2019:
Karjala-turnaus (EHT), Helsinki
Pääsyliput: Ticketmaster

12.-15.12.2019:
Channel One Cup (EHT), Tshekki & Venäjä

6.-9.2.2020:
Beijer Hockey Games (EHT), Helsinki & Ruotsi

Vko 15, 2020:
2 x FIN-DEN (EHC, Nordic Cup), Suomi

Vko 16, 2020:
2 x NOR-FIN (EHC, Nordic Cup), Norja

Vko 17, 2020:
2 x SWE-FIN (EHC, Nordic Cup,) Ruotsi

30.4.-3.5.2020:
Carlson Hockey Games (EHT), Tshekki

8.-24.5.2020:
MM-kisat, Lausanne & Zürich, Sveitsi

A-maajoukkueen uutiset kausi kaudelta