Leijonat.fi

     

Mikko Rantala - Pohdiskeleva jääkiekkopedagogi

Rantala_sivukuva.jpg

Mikko Rantalalla on paljon hyviä ja pohdittavia ajatuksia kaikille jääkiekon parissa toimiville. Ajattelun opettaminen, pelaajan tasolle meneminen, paineeton taitoharjoittelu ja mankelituotannon välttäminen eivät jokapäiväisissä kiekkokeskusteluissa tule esiin – ainakaan riittävästi.



Hyvinkääläisen Mikko Rantalan olemus on uskottava. Lähes kaksimetrinen treenattu miehekäs olemus, jolla on vahva kädenpuristus, määrätietoinen katse ja jykevä leuka. Luistimet jalassa ja rightin maila peliasennossa kiekkouskottavuutta ropisee vielä roimasti lisää. Kaukalossa vauhdikkaasti liikkuvat pelaajat – Mäkelänrinteen urheilulukion jääkiekkoilijat – toteuttavat tunnollisesti Rantalan luisteluharjoituksia ja ottavat entisen pelurin ohjeita ja vinkkejä vastaan.

Kuka Mikko Rantala sitten on? Annetaan miehen kertoa taustoistaan.


- Nuoruusvuodet pelasin Hyvinkään Ahmoissa. Jo 16-vuotiaana pelasin miesten II divisioonaa. Jatkoin pelaamista HPK:n A-junnuissa ja sitten siirryin opiskelujeni myötä JypHT:n A:han. Jypistä Diskokseen ja Jypin liigaan kausiksi -98 ja -99. Diskoksen kanssa pelasimme sekä II divisioonaa että I divisioonaa. Olin kahteen eri otteeseen nostamassa Diskosta divariin; ne olivat mieleenpainuvia hetkiä.

- JYPin liigajoukkueessa rooli jäi pieneksi ja siirryin Vaasan Sportin divarijoukkueeseen kaudelle 2000. Kesken kauden minut nostettiin kuitenkin Ilveksen liigajoukkueeseen. Ehdin pelata Ipassa vain 20 peliä ennen kuin loukkasin polveni. Polvi leikattiin kaksi kertaa puolen vuoden aikana ja totinen pelaaminen loppui siihen. Nykyisin pelaan ikämieskiekkoa kotikylässäni Hyvinkäällä, Voima-Kissoissa.

- Koulutukseltani olen liikuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Valmistuin liikunnanopettajan linjalta vuonna 1998. Olin ennen Mäkelänrinteeseen siirtymistäni töissä Kuortaneen urheiluopistolla ja Tampereen lyseon lukiossa.

Rantala_koko_ryhma.jpgOlen tutustunut Mikkoon Mäkelänrinteen urheilulukion jääkiekkovalmentamisen yhteydessä. Hän tuli liikunnanopettajaksi ja ”Märskyn” valmennukseen mukaan syksyllä 2004. Aamuvalmennusten jälkeen on yleensä kiire eikä ylimääräiseen jutusteluun ole aikaa, mutta olemme päässeet keskusteluyhteyteen jääkiekon syvimmästä olemuksesta yhteisten turnaus- ja seminaarimatkojen yhteydessä.

Vaikka Mikko on entinen pelaaja ja liikunta-alan ammattilainen, perinteistä seuravalmentajan kokemusta hänellä ei kuitenkaan ole. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia hänen lajiin liittyvissä kommenteissaan on tiettyä painoarvoa ja raikas tuulahdus erilaisuutta verrattaessa perinteiseen jääkiekkovalmentaja-jargoniin.

Nykypäivän jääkiekkoilijasta on Mikolle vuosien aikana muodostunut varsin selkeä kuva.


- Pelaajat hoitavat opiskelunsa aiempaa paremmin. He ovat ymmärtäneet, että koulutyö ja harrastaminen eivät sulje toisiaan pois. SM-liigahoukutin on toki asia, joka saattaa sumentaa opiskelun tärkeyden, mutta tästäkin löytyy loistavia poikkeuksia. Liigavalmentajan valta on kova ja heidän tulisi kokonaisuuden valossa ohjeistaa pelaajiaan hoitamaan lukio-opinnot maaliin saakka. Nykyjääkiekkoilijalta puuttuu omatoimisuutta. Muiden lajien urheilijat ovat paremmin sinut itsensä kanssa, keskustelevat ja kuuntelevat, mutta jääkiekkoilijat vaativat itselleen valmentajan, jotta jotain alkaa tapahtua. Ajattelun ja oman kehon kuuntelemisen taitoja tulisi opettaa jo varhaisessa juniorivaiheessa.

Rantala_aloitus_Saari.jpgRantala pohdiskelee asioita mielellään. Ennen vastauksiaan hän aina miettii tovin, mutta vauhtiin päästyään painavia kommentteja alkaa tulla esiin.


- Pelaajan tulisi uskaltaa kysyä ja kommunikoida enemmän. Hänen tulisi tarvittaessa kyseenalaistaa asioita, jotta hänelle vahvistuisi käsitys, miksi ja mitä varten asioita kulloinkin tehdään. Valmentajalta tämäntyyppinen kommunikointi vaatii rohkeutta – asioita ei ole aina helppoa perustella. Siinä yhteydessä epävarma valmentaja voi kokea uhan auktoriteettinsa katoamisesta.

Syyllistämistä Rantala ei halua harrastaa ja samalla hän myöntää avoimesti, että hänen tuntumansa tämän päivän seuravalmentamiseen on ohut. Kommenteista paistaa kuitenkin selkeästi läpi, että pedagogi haluaa pelaajista enemmän itseohjautuvia ja ajattelevia perinteisen auktoriteettimallin narun perässä kulkemisen sijaan.

Kysymykseen ”pitäisikö valmentajien lisätä pelaajien kanssa pidettäviä kehityskeskusteluja”, vastaus tulee yllättävänkin nopeasti:


- Ei. Järjestetyt palaverit voivat olla keinotekoisia vuorovaikutustilanteita tai -tilaisuuksia. Keskusteluja voidaan käydä harjoitusten sisällä. Valmentajan tulee osata mennä pelaajan maailmaan ja tämän tasolle mukaan. Kysyä vaikka harjoitusten aikana ”miltä tuntuu” tai ”miten sujuu”. Pelaaja ei uskalla tehdä aloitetta kommunikointiin, vaan pallo on tässä ehdottomasti valmentajalla. 


Rantala_Jalovaara.jpgRantala katsoo suoraan silmiin ja kertoo avoimesti, miten hän edelleen muistaa kun D-junioreissa nykyisin Mäntsälän Jää-Tiikereiden valmennuspäällikkönä toimiva Taawi Takala tuli jäällä valmentajana ottamaan Mikkoa isällisesti hartioista kiinni ja kehui tämän hetkeä aiemmin tekemää suoritusta. Valmentajan ele ja tunnetila jäivät elämyksenä pysyvästi nuoren pelaajanalun mieleen. Mikko tuskin muistaa, mitä pelaamiseen liittyviä asioita samoissa harjoituksissa tehtiin.

Mäkelänrinteen juniorit ovat ikäluokkansa kärkipelaajia. Huiput, kuten Mikael Granlund, Markus Hännikäinen ja Teuvo Teräväinen, siirtyvät aamuvalmennuksesta hyvinkin nopeasti liigajoukkueen vahvuuteen, mutta seuraavaksi parhaat, eli seurojen A- ja B-junioripelaajat käyvät läpi kauden kolmesti viikossa aamujäillä kehittämässä omaa henkilökohtaista osaamistaan. Seuravalmennuksessa hyvin harvoin pääsee valmentamaan yhtä valikoitua pelaajistoa.

Aamuvalmennuksissa, joissa Rantala on viikoittain mukana, tulisi hänen mukaansa vielä entistä enemmän korostaa perustaitojen harjoittelua. Luistelun, syöttämisen ja laukomisen huolellisesta harjoittelusta olisi eniten hyötyä pelaajien mahdollisella tulevalla pelaajauralla. 


- Taitoharjoittelun tulisi olla paineetonta. Aamuharjoittelussa ei tarvitse ajatella koko ajan kuormitusta tai pelitempoa; niiden vuoro on seuraharjoituksissa. Yleisurheilijoiden harjoittelu on 80 % aerobista, matalatehoista harjoittelua, 20 % tehoharjoittelua. Onko tätä ajateltu jääkiekossa? Taitoharjoittelu tulisi jääkiekossakin tehdä ajattelemalla ja keskittymällä ilman liiallista pelitilanteen tai painetilan korostamista. Taitojen opettaminen on toki valmentajalle haastavaa. Harjoitteiden pyörittäminen on helppoa, mutta opettaminen tai esimerkiksi pelaajan poisoppiminen väärästä suorituksesta ei tapahdu itsestään tai pilliä viheltämällä. Onko jääkiekkovalmentajien ammattitaito lajitaitojen opettamisen suhteen riittävän korkealla tasolla?


Lajin kannalta positiivisimmaksi asiaksi Rantala näkee pelaajien hyvän fyysisen suorituskyvyn. Hän uskoo vahvasti siihen, että jääkiekon oheisharjoittelussa on otettu iso harppaus oikeaan suuntaan. 

- Ennen oheisharjoittelu oli yksinkertaista lenkkiä ja voimaharjoittelua. Nykyisin keskitytään keskivartalo- ja kehonhallintaan, koordinaatioharjoitteluun sekä kuntopiirityyppiseen voimaharjoitteluun kilo- ja toistomäärien sijaan. Liikkuvuuden suhteen tulisi tehdä nykyistä enemmän töitä.

- Fyysisesti jääkiekkoilijat ovat selkeästi muita ikätovereitaan edellä. Jos kahdesta 7-vuotiaasta toinen laitetaan harrastamaan jääkiekkoa ja toinen jalkapalloa, jääkiekkoa harrastava on 10–12 ikävuoden kohdalla fyysisiltä taidoiltaan ikätoveriaan edellä.      

Rantala_kasvokuva.jpgMikko Rantalan perheessä urheilulla on iso rooli. Avovaimo Inka on koko Suomen kansalle tuttu urheilutoimittaja muun muassa MTV3:n Tulosruudusta ja kahdeksanvuotias poika Roope kiekkoilee Hyvinkään Ahmojen junioreissa ja kesäisin korttelijalkapallossa. Kaksivuotias Erin-tytär ei vielä harrastustaan ole valinnut, mutta ennustan senkin aikanaan liittyvän liikuntaan ja urheiluun. Mikko itse harrastaa jääkiekon lisäksi hiihtoa ja lenkkeilyä sekä rentoutuu lukemalla. Kysymykseen lasten urheilun monipuolisuudesta Mikko sivuaa osittain oman poikansa harrastamista.


- En lähtisi kuskaamaan lasta harrastuksesta ja illasta toiseen monipuolisuuden saavuttamiseksi. Lapset väsyvät samaan tapaan kuin aikuisetkin. Ohjattu harrastaminen kolmesti neljästi viikossa on sopiva määrä ja monipuolisuutta voi hakea myös yhteisistä harrastuksista vanhempien ja kavereiden kesken. Pihaleikit ja –pelit, uiminen, pyöräily ja kaikki normaali liikkuminen tukee oman lajin harrastamista ja kehittymistä.

- Toivoisin myös, että pelaajien ei tarvitsisi liian aikaisin muuttaa pelaamisen takia pois omalta paikkakunnalta. Elämänhallinta on harvalla yläasteikäisellä sillä tasolla, että pärjää ilman tuttua kasvuympäristöä. Turha kiire tulisi saada pois. Kaikkien ei tarvitse viettää nuoruusvuosiaan jääkiekkotuotannon ”mankelissa”, sillä kehittyminen on yksilöllistä. Esimerkiksi liigaan ja maajoukkueeseen voi päästä mankelin ulkopuoleltakin. Jukka Hentunen, Mikko Luoma ja Jani Tuppurainen ovat hyviä esimerkkejä.

Paljon hyviä ja pohdittavia ajatuksia meille kaikille lajin parissa toimiville – ajattelun opettaminen, pelaajan tasolle meneminen, paineeton taitoharjoittelu ja mankelituotannon välttäminen eivät jokapäiväisissä kiekkokeskusteluissa tule esiin – ainakaan riittävästi.

Teksti ja kuvat: Antti Lassinharju, aluepäällikkö, Jääkiekkoliiton Eteläinen alue


 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: