Leijonat.fi

     

Jaakko Räty Kiekkoreippaan uudeksi taitovalmentajaksi

Taitovalmentaja Jaakko Räty. Taitovalmentaja Jaakko Räty.

Kiekkoreippaan uudeksi taitovalmentajaksi on valittu 29-vuotias Jaakko Räty.


Räty on Kiekkoreippaan kasvatti Kiekkokoulusta lähtien. Hän on pelannut seurassa läpi kaikki ikäluokat jatkaen uraansa aina Mestikseen asti.

Räty on käynyt liikunnanohjaaja-koulutuksen Vierumäellä ja suorittanut Jääkiekkoliiton Nuorten Valmentaja -tutkinnon. Kasvatusalalta hänellä on lähes kymmenen vuoden kokemus opettajansijaisuuksien muodossa. Valmentajakokemusta Jaakolla on vuodesta 2009 alkaen, Kiekkoreippaassa D-C -junioreissa ja kiekkoleireillä sekä Jääkiekkoliiton Pohjola ja Finnhockey School -leireillä.

- Innolla odotan päästä kehittämään alueen jääkiekkotoimintaa lasten ja valmentajien pariin. Seuran kasvattina minulla on lämpimät muistot junioriajoista ja viime kausien valmentajatyö alueella antaa minulle hyvät lähtökohdat siitä mitä nykypäivän jääkiekkoilijalta vaaditaan. Aikaisempien taitovalmentajien hyvää työtä on helppo lähteä jatkamaan omin lisämaustein ja uskon pystyväni edelleen kehittämään päijäthämäläistä aktiivista ja yrittävää jääkiekkoa, Jaakko Räty kommentoi nimitystään tuoreeltaan.

- Hieno saada oman seuran kasvatti mukaan kehittämään lapsikiekkovaiheen toimintaa. Jaskalla on hyvät vuorovaikutustaidot ja hän tulee loistavasti toimeen lasten ja nuorten kanssa. Hän osaa lajitekniset taidot ja niiden opettamisen sekä ymmärtää pelin vaatimukset myös vanhempien junioreiden osalta, Kiekkoreippaan valmennuspäällikkö Herkko Koski kertoo.

Taitovalmentaja toimii Kiekkoreippaan ohella Päijät-Hämeen muiden seurojen 10–14-vuotiaiden lapsien taitovalmentajana. Taitojen lisäksi taitovalmentaja vie kentälle viestiä oikean asenteen merkityksestä. Kiekkoreippaan uusi taitovalmentaja aloittaa tehtävässä 15.10.2016.

Lähde: Tiedote

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: