Pasi Mennander

Pasi Mennander

Kärpät/Ahmat pitää B2-nuorten SM-alkusarjan kärkipaikkaa ennen perjantain otteluita. Koko viikonloppuna pelataan yhteensä 13 ottelua.

B-nuorten SM-alkusarjassa pelataan perjantaina kolme ottelua. Sekä lauantaina että sunnuntaina pelejä on ohjelmassa kuusi kappaletta.

Naisten Liiga palasi maaottelutauolta keskiviikkona ottelulla Blues–KJT Haukat. Perjantaina ohjelmassa on yksi ottelu, lauantaina ja sunnuntaina pelataan molempina päivinä neljällä paikkakunnalla.

Espoossa 4.-14.4.2019 pelattaviin naisten jääkiekon MM-kisoihin haetaan noin 400 vapaaehtoistyöntekijää. Hakuaika päättyy 16. marraskuuta 2018 - se on tänään!

Nuorten SM-liigassa pelataan viikonloppuna yhteensä 22 ottelua. Niistä kaksitoista pelataan Raumalla.

Suomen ja Tshekin alle 20-vuotiaiden haastajajoukkueiden ottelusarjan voittomaali oli Ville Petmanin sunnuntaina ajassa 54.22 iskemä ylivoimaosuma.

Vierumäellä viikonloppuna pelattu Suomen ja Tshekin alle 20-vuotiaiden ns. haastajajoukkueiden ottelusarja kääntyi kotijoukkueelle otteluvoitoin 2-1. Päävalmentaja Juha Vuori arvioi tapahtuman onnistuneen kokonaisuudessaan erittäin hyvin.

Suomi kukisti Tshekin otteluvoitoin 2-1 Vierumäellä viikonloppuna pelatussa alle 20-vuotiaiden haastajajoukkueiden sarjassa. Sunnuntain finaaliottelu päättyi Suomen 3-2-voittoon. Tässä kolme näkökulmaa ratkaisevaan otteluun.

Jasper Patrikainen torjui voitokkaasti ensimmäisessä alle 20-vuotiaiden maaottelussaan. Hän otti kiinni yhteensä 23 kiekkoa, kun Suomi kukisti Tshekin maalein 7-2 sunnuntaina Tshekissä päätökseensä pelatussa neljän maan turnauksessa.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue varmisti Tshekissä pelatun neljän maan turnauksen voiton kaatamalla isäntämaan joukkueen sunnuntaina maalein 7-2. Nuorten Leijonien tehokkain pelaaja oli Aleksi Heponiemi, joka teki kaksi maalia ja antoi yhden maalisyötön.

Etsi sivustolta