Leijonat.fi

       

95-elokuvan virallinen traileri kurkistaa kiekkokabinettiin

Päävalmentaja Curt Lindströmiä 95-elokuvassa esittää ruotsalainen Jens Hultén. Päävalmentaja Curt Lindströmiä 95-elokuvassa esittää ruotsalainen Jens Hultén. Kuva: Yellow Films & TV

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruusviikonloppuun sijoittuvasta 95-elokuvasta on julkaistu ensimmäisen kerran liikkuvaa kuvaa. Tuoreessa trailerissa kurkistetaan kultaleijonien tarun alkuun ja nähdään miten Suomi-jääkiekon sateentekijäksi nostettu Curt ”Curre” Lindström päätyi joukkueen valmentajaksi.


Joulukuussa ensi-iltansa saavan 95-elokuvan ohjaaja Aleksi Mäkelä muistaa hyvin, kuinka Ruotsista haettiin muutosta suomalaisen jääkiekon MM-menestykseen.
- Silloin seurajääkiekossa oli pitkään nähty ulkomaalaisia pelaajia ja valmentajia. Mutta nyt kyseessä olikin Leijona-luotsi ja kaiken lisäksi vielä ruotsalainen. Kyllähän siinä on jo lähtökohtaisesti vähän humoristista ainesta. Kun omat voimat eivät riittäneet, otettiin naapuri avuksi, Mäkelä naurahtaa.

Ristiriitaisista lähtökohdista huolimatta Curt Lindström nousi lopulta Suomessa sankariasemaan. Koko kansan tuntemat sankarit ja antisankarit ovat aiemminkin tulleet tutuiksi Mäkelän ohjauksissa, joihin kuuluvat muun muassa Pahat pojat, Matti, Häjyt ja Vares-elokuvia.

Leijonat historiansa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen johdattaneena päävalmentajana Curt Lindströminä nähdään ruotsalainen Jens Hultén. Kansainvälistä mainetta niittänyt Hultén on näytellyt muun muassa elokuvissa 007Skyfall, Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi ja Mission Impossible – Rogue Nation sekäpoliisisarjoista Johan Falk ja Komisario Winter.Elokuvan näyttelijöistä trailerissa nähdään muun muassa Hannu-Pekka Björkman (Kalervo Kummola), Lauri Tilkanen (Jukka Tammi) sekä Timo Lavikainen.

Fiktiivinen 95-elokuva on draama kiekosta ja kansakunnasta. Se kertoo moniulotteisen tarinan siitä, miten Suomesta tuli jääkiekon maailmanmestari ensimmäistä kertaa ja miten se vaikutti suomalaiseen yhteiskuntaan. 95-elokuva saa ensi-iltansa 25.12.2017. Elokuva on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.

Elokuvan tuottavat Olli Haikka, Jarkko Hentula ja Marko Talli Yellow Film & TV:stä. Käsikirjoituksen ovat tehneet Joona Tena, Tatiana Elf ja Juha Karvanen. Elokuvan jääkiekkoasiantuntijana toimii vuoden 1995 mestarijoukkueessa pelannut Jere Lehtinen.

Elokuvan levittää SF Studios ja sen televisio-oikeudet on ostanut TV5. Elokuvan virallinen pääyhteistyökumppani on Svea Perintä Oy. Elokuvan muita kumppaneita ovat Espoon kaupunki, Hartwall, Tackla ja Viking Line.

Katso traileri täältä.

Lähde: Yellow Filmin tiedote

 

 

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: