Leijonat.fi

       

Suomen Jääkiekkoliitto ja Reissu Ruoti yhteistyöhön

Juhlavuottaan viettävä pirteä 60-vuotias perheyritys Reissu Ruoti ja kotimaisen lätkän suunnannäyttäjä Suomen Jääkiekkoliitto aloittavat yhteistyön, joka ulottuu ensivaiheessaan vuoteen 2022 asti.


Reissu Ruoti toimii Jääkiekkoliiton virallisena palveluntoimittajana ja toteuttaa yksinoikeudella liiton tilausajoliikenteeseen liittyvät kuljetukset ja palvelut. Ruotin autot valjastetaan näin Leijonaperheen ajoihin, joten kansallisen kiekkoperheen ykkösnaiset, -miehet ja nuoret saavat takuuluotettavan ja turvallisen bussiliikennöintipalvelun Ruotin laadukkaalla kalustolla, osaavien kuljettajiensa ajamana.

- Yhtiömme on aina panostanut hyvätasoiseen kalustoon ja myös kuljettajiemme asiakaspalvelutaidot ovat huipussaan, sen oleellisimman eli ajotaitojen lisäksi. Olimme aktiivisia Jääkkiekkoliiton suuntaan ja aloitimme keskustelut mahdollisen yhteistyön käynnistämisestä kevään 2017 aikana. Neuvottelut sujuivat heti alusta lähtien hyvässä hengessä, vakuutimme liiton osaamisestamme ja kyvystämme hallita mittavia kuljetuskokonaisuuksia, pystyen silti tarjoamaan laatua ja tarkkuutta, jota liitto luonnollisesti odottaa, Reissu Ruotin myyntipäällikkö Veli-Pekka Haikkola kertoo.

- Ensivaiheessa tulemme virittämään 60-vuotisjuhla-automme, se teipataan ns. viralliseksi Leijona-autoksi, jolla tulemme Leijona-joukkueita kuljettamaan. Luonnollisesti tämä upea kulkupeli tulee olemaan myös asiakkaidemme käytössä jatkossakin, joten yhteistyökumppaneillamme ja asiakkaillamme on mahdollisuus kulkea reissuillaan samalla linja-autolla ja istua niillä samoilla penkeillä, kuin millä se oma suosikkileijonakin, Haikkola jatkaa.

- Olemme todella tyytyväisiä, että saimme Reissu Ruotin palveluntoimittajaksemme - Uskon, että Reissu Ruoti on meille paras mahdollinen kumppani tilausajoliikenteeseen. Jatkossa kaikkien kotimaan turnauksien tilausajot hoituvat sujuvasti yhdeltä toimittajalta, tämä helpottaa meidän sisäistä laskentaa ja suunnittelua, minkä lisäksi saamme jatkossa entistäkin yksilöllisempää asiakaspalvelua, Jääkiekkoliiton myynti- ja markkinointijohtaja Lassi Rönkkönen selventää. 

Ensimmäinen Jääkiekkoliiton ja Ruotin yhteinen kuljetuskokonaisuus on Hämeenlinnassa marraskuun alussa järjestettävä viikon mittainen alle 18-vuotiaiden poikien viiden maan turnaus, jossa Suomeen saapuvat Pikkuleijonia haastamaan Tshekki, Ruotsi, Sveitsi ja Yhdysvallat. Ruoti toteuttaa kaikkien joukkueiden kuljetukset koko turnauksen ajan.

 

Viimeksi muutettu

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: