Leijonat.fi

     

Liittovaltuustolta askelmerkit syksyn puheenjohtajavaalille

Kalervo Kummolan seuraaja valitaan 28. marraskuuta. Kalervo Kummolan seuraaja valitaan 28. marraskuuta.

Liittovaltuusto päätti kokouksessaan, kuinka syksyn puheenjohtajavaaliin valmistaudutaan. Kalervo Kummolan seuraaja, Jääkiekkoliiton liittohallituksen uusi puheenjohtaja valitaan 28. marraskuuta. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua 15.9. saakka.


- Halusimme toimintamallin avulla selkeyttää valintaprosessia ja samalla rauhoittaa tilanteen puheenjohtajaspekulaatioiden osalta, liittovaltuuston puheenjohtaja Heikki Louhivaara sanoo.

Puheenjohtajuudesta kiinnostuneilla on harkinta-aikaa kolme kuukautta, mukaan puheenjohtajakisaan voi ilmoittautua 15. syyskuuta saakka. Mikäli hakijoita on useita, valmisteluvaliokunta haastattelee hakijat ja nimeää kolmesta viiteen ehdokasta 7. marraskuuta liittovaltuustolle järjestettävään kuulemistilaisuuteen.

Suurelle yleisölle ja suomalaiselle jääkiekkoväelle ehdokkaiden nimet julkistetaan 15. lokakuuta valmisteluvaliokunnan käsiteltyä hakemukset. Valmisteluvaliokunnan muodostavat valtuuston puheenjohtaja Heikki Louhivaara ja varapuheenjohtajat Jari Salminen ja Heikki Kontsas.

Puheenjohtajavaali järjestetään liittovaltuuston syyskokouksen yhteydessä, 28. marraskuuta. Valitun puheenjohtajan toimikausi alkaa tammikuussa 2016 ja jatkuu kaksi vuotta.

Ehdokkaaksi ilmoittautuminen tapahtuu vapaamuotoisesti liittovaltuuston puheenjohtajalle Heikki Louhivaaralle 15.9.2015 mennessä sähköpostitse (heikki.louhivaara@finhockey.fi) tai puhelimitse (040 512 9030).


 

Viimeksi muutettu

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: