Leijonat.fi

     

Kahdeksan laukausta kurinpitäjä Janne Kososelle

Jääkiekkoliiton Etelän alueen kurinpitäjä Janne Kososella on jääkiekon saralla monipuolinen tausta. Liperin Kiekon kasvatti pelasi aikanaan juniorisarjoissa ja miesten alasarjoissa.


Pelihommien jälkeen Kosonen on muun muassa valmentanut, toiminut erotuomarina, ja lisäksi hän on toiminut erilaisissa luottamustehtävissä esimerkiksi Helsingin Jääkiekkotuomareiden hallituksessa. Siviilityössään hän toimii Suomen Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja.

1) Miten päädyit Etelän alueen kurinpitäjäksi?

Eteläisen alueen edellinen aluepäällikkö kyseli kiinnostustani tehtävään. Aikaisemmin kurinpito oli osa aluepäällikön työtä. Olen ollut tehtävässä kaudesta 2010-2011 alkaen.

2) Mitä kurinpitäjän toimenkuvaan kuuluu?

Kurinpitomenettelyssä käsitellään sääntöjen vastaiset tapaukset, joissa SJL:n sarjoissa pelaavan joukkueen pelaaja tai toimihenkilö on osallisena. Käytännössä käsittelen erotuomareiden tekemien raporttien pohjalta rikkeet, joista on ottelussa annettu pelirangaistus (PR) tai ottelurangaistus (OR) sekä päätän rikkeiden mahdollisesti aiheuttamista lisärangaistuksista, yleensä siis peli- tai toimintakielloista.

3) Kuinka paljon kurinpito työllistää kauden aikana?

Tehtävä on kauden aikanakin "kausiluonteista" eli toiset viikonloput tuottavat enemmän erotuomariraportteja kuin toiset. Koko kauden aikana saan yli 500 erotuomariraporttia ja teen noin 300 kurinpitopäätöstä. Kauden aikana viikoittainen työmäärä vaihtelee parista tunnista noin kymmeneen tuntiin.

4) Onko kurinpitäjän työ muuttunut kiireellisemmäksi viime vuosina?

Raporttien määrässä ei ole tapahtunut merkittävää kasvua, mutta jonkin verran joukkueet kiirehtivät päätöksiä aikaisempaa enemmän.

5) Onko työ helpottunut esimerkiksi tekniikan kehittymisen myötä?

Valitettavasti alueen otteluista tulee vielä kovin harvoin videokuvaa, joka helpottaisi paljonkin päätöksentekoa. Päätösten toimittaminen joukkueille ja seuroille on aikaisempaa sujuvampaa SJL:n palvelusivuston avulla.

6) Kurinpitäjän suurimmat haasteet?

Erotuomariraportti on ratkaisevassa asemassa kurinpitoprosessissa. Raporttien taso on parantunut huomattavasti muutaman viime kauden aikana, mutta niiden taso vaihtelee edelleen.

Erotuomariraportissa on kuvattu erotuomarin näkemys rangaistustilanteesta ja melko usein rangaistun pelaajan tai hänen joukkueensa näkemys tapahtumasta poikkeaa tästä. Juuri tätä varten olisi toivottavaa, että kiistanalaisista tilanteista olisi saatavilla liikkuvaa kuvaa. Valtaosa tilanteista ja rikkeistä on kuitenkin niin selkeitä, ettei näyttöongelmia ole.

7) Sinulla on laaja kokemus jääkiekosta. Millaisissa kurinpitoon liittyvissä asioissa kokemus erityisesti näkyy?

Pelin hengen ja sen olemuksen ymmärtämiseen liittyvissä asioissa. Kyseessä on vauhdikas kontaktilaji, jota pelataan isolla sydämellä. Pelin eri osapuolet (pelaajat, valmentajat, tuomarit, katsojat) kokevat ja näkevät osan tilanteista eri tavalla. 

Jokaisella toimijalla on oma tehtävänsä kokonaisuudessa ja jokaiselle tulee onnistumisia ja epäonnistumisia. Peli on pelaajia varten, muut toimijat mahdollistavat osaltaan tämän. Kovia tilanteita ja valitettavia loukkaantumisiakin tulee lajissa, mutta varsinaiset vahingoittamisyritykset ovat onneksi hyvin harvinaisia.

8) Viesti, jonka haluaisit välittää eteenpäin pelaajille?

Jääkiekko on hieno, vauhdikas ja seurattu laji. Kunnioitetaan kaikkia lajin parissa toimivia ja ymmärretään jokaisen toimijan tekevän parhaansa pelin eteen.

Juttu on julkaistu myös Leijonat-lehdessä 1/2015

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: