Leijonat.fi

     

Leijonanpolku // Olli Palola aloitti Keuruulla ja on nyt Liigan kaksinkertainen maalikuningas

Olli Palola on tehnyt kahden viime kauden aikana Liigassa yli 60 maalia pudotuspelit mukaan luettuna. Olli Palola on tehnyt kahden viime kauden aikana Liigassa yli 60 maalia pudotuspelit mukaan luettuna. Kuva: Pasi Mennander

Julkaisemme juttusarjan pelaajien erilaisista poluista maajoukkueeseen ja kansainvälisiin kaukaloihin. Tänään esittelyvuorossa on Olli Palolan Leijonanpolku.


Laitahyökkääjä Olli Palola, 26, nousi parrasvaloihin Liiga-kauden 2012-2013 loppuvaiheessa, jolloin hän esiintyi tehokkaasti Liigan pudotuspeleissä. Kauden päätteeksi Palola ja Tappara saavuttivat SM-hopeaa, ja finaalitappioon päättyi myös Palolan ja Tapparan viime kausi.

Viime kauden aikana Palola pääsi ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan koko kauden Liigassa, ja hän laukoi runkosarjassa 27 maalia voittaen sarjan maalikuninkuuden.

Karvaan finaalitappion jälkeen Palola raivasi tiensä Suomen MM-joukkueeseen, ja Valko-Venäjällä pelatuissa maailmanmestaruuskilpailuissa hän kuului Suomen joukkueen parhaimmistoon.

Pitkän tien kulkija Palolan MM-urakka päättyi sekin finaalitappioon, mutta kauden aikana hän oli vihdoin vakiinnuttanut paikkansa Liigassa ja noussut samalla sarjan huippuhyökkääjien joukkoon. Matka 10 000 asukkaan Keuruulta Euroopan-kaukaloiden huippuhyökkääjäksi on ollut pitkä.

- Aloitin jääkiekon Keuruulla KeuPa HT:n riveissä. Minulla kävi hyvä tuuri, että ikäluokkamme Keuruulla oli hyvä kansallisestikin mitattuna. Pelasimme C-nuorten SM-sarjassa, ja pelasimme kaikkia ikäluokkamme Suomen parhaita joukkueita ja pelaajia vastaan. Kovia pelejä oli siis tarjolla junnuvuosina. Jossain vaiheessa muutto pois kotipaikkakunnalta tuli kuitenkin väkisin vastaan.

Palola siirtyi Tampereen Ilveksen C-junioreihin 15-vuotiaana vuonna 2003. Tampereen lisäksi toinen vaihtoehto oli Keuruuta lähempänä sijaitseva Jyväskylä ja JYPin juniorijoukkueet. Myös Palolan neljä vuotta nuorempi pikkuveli Vili päätyi Ilveksen juniorijoukkueisiin.

- Äitini on Tampereelta kotoisin, ja muutimme koko perhe Tampereelle. Jyväskylä oli toinen vaihtoehto, mutta varmaan juuri tuo äidin tamperelaisuus sai meidät muuttamaan Tampereelle.

Ilveksen peliasussa Olli Palola pääsi jo 18-vuotiaana pelaamaan ensimmäiset Liiga-ottelunsa, mutta juniorivuosien loppuvaiheessa edessä oli siirtyminen Raumalle Lukon riveihin.

- Lukosta sain elämäni ensimmäisen ammattilaissopimuksen, ja siellä vierähti neljä vuotta. Välillä pelasin edustusjoukkueessa ja välillä Lukon A-nuorissa nuorten SM-liigaa. Noiden vuosien aikana vierailin muutaman kerran myös Mestiksessä.

Mestiksen ja Liigan välillä

Tampereella Palola palasi vuonna 2011, mutta seuraksi valikoitui Tappara. Tasapainottelu Mestiksen ja Liigan välillä jatkui vielä kahden kauden ajan.

- Osa Mestis-vierailuista antoi enemmän ja osa vähemmän. Kävin Rauman aikoinani useaan kertaan lainalla Hokissa, ja Tapparasta minut lainattiin kerran Sportiin. Se reissu meni pipariksi. Sitten Tappara lainasi minut LeKiin, ja se vierailu antoi aika paljon. Sain paljon peliaikaa ja tehopisteitä tuli mukavasti.

Palola oli kovassa iskussa Mestiksessä syksyllä 2012, ja yli piste per peli tahdilla operoinut laitahyökkääjä valittiin muun muassa syyskuussa 2012 kuukauden pelaajaksi. 

- Sen kauden kevätpuolella sain Tapparassa isomman roolin, ja homma nytkähti lopulta ratkaisevasti eteenpäin. Joukkueesta löytyi oikea rooli minulle, ja henkisellä puolella tapahtui myös kasvua.

Tuolloin Palola vakiinnutti paikkansa Liigassa, ja nyt hän jatkaa tuolloin löytyneellä menestystiellä. Aikanaan alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueen syksyisillä Mestis-kiertueilla esiintynyt hyökkääjä tavoittelee tälläkin kaudella paikkaa MM-joukkueesta.

Hän on päässyt antamaan näyttöjä jo Euro Hockey Tourin peleissä, ja ensi viikolla 27 vuotta täyttävä Palola voitti tällä kaudella toistamiseen Liigan maalikuninkuuden. Nyt täysosumia syntyi 29, ja pudotuspeleissä tahti on ollut niin ikään kova.

- En koskaan kuulunut ikäluokkani parhaimmistoon niin, että olisin päässyt esimerkiksi nuorten arvokisoihin. Pelaamani juniorimaaottelutkin pelasin ikään kuin kakkosporukoissa. Kova työnteko on palkittu sitten myöhemmin A-maaotteluina.

Tavoitteita ja töitä tavoitteiden täyttämiseksi riittää edelleen.

- Kyllähän se NHL on aina ollut unelmani ja tavoitteeni, ja sen tavoitteen täyttämiseksi teen töitä koko ajan.

Palolan haastattelu on julkaistu myös Leijonat-lehdessä 1/2015.

Minkälainen on sinun Leijonanpolkusi? Lue tästä, mistä Leijonanpoluista kertovassa juttusarjassa on kysymys.

Käy myös osoitteessa www.leijonanpolku.fi- sivusto on kattava infopaketti siitä, mihin asioihin eri ikävaiheessa olevan pelaajan tulee keskittyä matkallaan juniorista aikuiskiekkoilijaksi.

 

Viimeksi muutettu

Tuoreimpia uutisia



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: