Leijonat.fi

       

×

Kahdessa vuodessa II divisioonasta Mestikseen - ”Iso juttu koko kaupungille”

Jani Lyytinen (etualalla) oli yksi IPK:n avainpelaajista jo Suomi-sarjaan noustessa vuonna 2014. Jani Lyytinen (etualalla) oli yksi IPK:n avainpelaajista jo Suomi-sarjaan noustessa vuonna 2014. Kuva: Petteri Ikonen

Iisalmen Peli-Karhujen hyökkääjä Jani Lyytinen oli yksi niistä pelaajista, jotka olivat vuonna 2014 nostamassa IPK:ta II divisioonasta Suomi-sarjaan.


Lauantaina Lyytinen syötti 3-3-tasoitusmaalin varsinaisen peliajan lopussa. Ensimmäisessä jatkoerässä voittomaalin teki Joni Riihola.

- Hieno juttu tämä on koko joukkueelle. Löysimme peliimme oikeat raiteet runkosarjan lopussa, ja pudotuspeleissä olimme kovassa iskussa, Jani Lyytinen tuumi.

- Runkosarjahan alkoi meiltä todella hyvin, mutta tammikuussa oli vaikeaa. Onneksi ryhdistäydyimme oikeaan aikaan, Lyytinen hymyili.

Ensi kaudella Iisalmessa pelataan Mestistä. Lyytinen ei ollut vielä varma jatkostaan.

- Siviilityön ja Mestiksessä pelaamisen yhdistäminen voi olla haastavaa, ja pitää harkita asiaa, liikunnanopettajana työskentelevä Lyytinen pohti.  

Iisalmesta oli saapunut Imatralle noin sata IPK:n kannattajaa. IPK:lle mestaruus on ensimmäinen Suomi-sarjassa, ja iisalmelaisjoukkue nousi ensimmäistä kertaa historiansa aikana Mestikseen.

- Tämä on iso juttu koko kaupungille. Yleisö on ollut hyvin takanamme koko kauden ajan, ja poikien oli mukava pelata tätä loppuotteluakin, kun oli noin paljon kannattajia liikkeellä, IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen tunnelmoi.

- Pelasimme hyvät pudotuspelit ja luotimme omaan juttuumme. Tässä loppuottelussa kohtasi kaksi hyvää joukkuetta, ja peli oli erittäin tasainen. Kumpi tahansa sitten voittikin, voitto olisi mennyt hyvälle joukkueelle, Niiranen jakoi tunnustusta myös vastustajan suuntaan. 

 

Viimeksi muutettu

Sarjataulukko

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Hunters
30
156
-
80
71
2. Pyry
30
143
-
77
66
3. JHT
30
145
-
74
63
4. FPS
30
116
-
91
62
5. Hokki
30
138
-
88
61
6. KOOVEE
30
147
-
104
59
7. HCIK
30
132
-
103
57
8. S-Kiekko
30
92
-
100
43
9. Titaanit
30
115
-
129
43
10. Riemu
30
120
-
116
41
11. AIK/Laser HT
30
98
-
112
40
12. D-Kiekko
30
101
-
109
34
13. Haukat
30
99
-
135
27
14. KHT
30
86
-
134
26
15. VG-62
30
76
-
206
20
16. Muik Hockey
30
83
-
189
7

Suomi-Sarja Facebookissa



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: