Leijonat.fi

       

Suomi-sarjassa toisena oleva IPK: ”Maltilla kohti Mestistä”

Viime kaudeksi Suomi-sarjaan palannut Iisalmen Peli-Karhut on tällä kaudella menestynyt todella hyvin.


Viime kaudella pudotuspelipaikka jäi haaveeksi, mutta nyt tavoite on toteutumassa. IPK on tammi-helmikuun taitteessa Suomi-sarjassa toisena.

- Pudotuspelipaikka asetettiin tavoitteeksi, joten pelit ovat sujuneet yläkanttiin, iisalmelaisseuran puheenjohtaja Mika Salonen tuumii.

IPK on pelannut 2000-luvulla Suomi-sarjassa ja II divisioonassa, ja paikallisesti seuralla on vahva asema.

Tällä kaudella kotiotteluiden yleisökeskiarvo on ollut 445, ja IPK on ollut Suomi-sarjan toiseksi kiinnostavin joukkue sarjakärki Imatran Ketterän jälkeen. Ketterän yleisökeskiarvo on ollut 447.

- Tämän vuoden puolella yleisöä on alkanut käydä enemmän kuin mitä syyskaudella oli. Ainahan toki yleisöä toivotaan lisää, Salonen kertoo.

Suomi-sarjan voittaja nousee suoraan Mestikseen, ja kakkonen sekä kolmonen pääsevät karsintoihin Mestiksen kahden viimeisen joukkueen kanssa.

Iisalmessa ajatukset sarjanousun suhteen ovat realistiset. Mestistä tai sitä edeltänyttä I divisioonaa kaupungissa ei ole aiemmin pelattu.

- Meillä lukee meidän suunnitelmissa lause ”Maltilla kohti Mestistä”. Resurssien mukaan rakennamme seuraa kohti korkeampaa sarjatasoa. Jos nousu toteutuu nyt, meillä on suunnitelmat olemassa, puheenjohtaja tuumii.

- Olemme muun muassa tehneet kyselyn yhteistyökumppaneillemme kartoittaaksemme heidän kiinnostustaan Mestistä kohtaan. Palaute on ollut positiivista, ja kaikki eivät ole vielä vastanneet alkuviikosta lähetettyyn kyselyyn.

- Organisaatiossamme olemme panostaneet muun muassa markkinoinnin ja viestinnän kehittämiseen. Meillä on hyvä taustaryhmä tekemässä eri asioita.

Pohjoissavolainen pelaajapolku

IPK:n budjetti täksi kaudeksi oli 165 000 euroa, mutta puheenjohtaja Salosen mukaan budjetti ylittyy niin tulojen kuin menojenkin suhteen. Lopullinen budjetti on noin 195 000 euroa.

- Mestikseen budjettia pitäisi kasvattaa noin 100 000 eurolla. Nyt emme maksa rahaa pelaamisesta, mutta Mestiksessä kuluja tulisi muun muassa pelaajapalkkioiden vuoksi.

- Seurana olemme järjestäneet pelaajillemme työpaikkoja ja asuntoja, ja monet opiskelevat joko täällä Iisalmessa tai Kuopiossa, Salonen luettelee IPK:n vetovoimatekijöitä.

Iisalmesta on matkaa Kuopioon reilut 80 kilometriä. Sama matka on Iisalmesta myös Kajaaniin.

Tällä kaudella IPK on tehnyt yhteistyötä Kajaanin Hokin kanssa. Kajaanilaisseuran edustusjoukkue pelaa Mestiksessä, joten IPK:n noustessa yhteistyökumppani pelaajaliikenteen saralle olisi etsittävä muualta.

- Yhteistyö Hokin kanssa on toiminut hyvin tällä kaudella. Kävimme juuri Kajaanissa vierailulla, ja siellä seurajohto kertoi meille Mestiksessä toimimisesta. Saimme paljon oppia omaa projektiamme varten.

IPK:n riveissä pelaa tällä hetkellä monta seuran omaa kasvattia, joista kovimmat meriitit omaa Mestiksen kauden 2007-2008 tulokkaaksi valittu hyökkääjä Henri Kivioja. Joukkueessa on myös paljon kuopiolaisia pelaajia.

- Meillä on omaa junioripuolta viety viime vuosina kovasti eteenpäin, ja jääkiekkoa harrastetaan lähikunnissakin. Siellä on paljon nuoria pelaajia, joista osa voi pelata jonain päivänä Mestiksessä.

- KalPan kanssa tulisimme tekemään yhteistyötä, jos Mestis-nousu toteutuisi. Kuopiolaisia pelaajia joukkueessamme on jo nyt monta. KalPan ja muiden lähiseurojen kanssa meillä on hyvä verkosto, Salonen päättää.

Iisalmelaisseuran nettisivut löydät täältä.

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: