Leijonat.fi

     

Noora Rädylle tarjottiin ammattilaissopimusta New Yorkista - valitsi Suomi-sarjan

Räty pelasi Suomi-sarjassa jo viime kaudella. Räty pelasi Suomi-sarjassa jo viime kaudella. Kuva: Pasi Mennander

Viime kaudella Suomi-sarjassa ja Mestiksessä debytoinut maalivahti Noora Räty siiryy KJT:n joukkueeseen kahden vuoden sopimuksella.


Viime kaudella Bewe Tuuski-nimellä Suomi-sarjaan osallistunut KJT on 26-vuotiaalle Rädylle tuttu seura, sillä hän pelasi tuusulalaisten riveissä viime kaudella kaikkiaan kuusi ottelua.

– KJT halusi minut vahvistamaan joukkuetta ja osaksi heidän tulevaisuuden suunnitelmia, mikä oli minulle se ratkaiseva tekijä. Lisäksi nautin pelaamisesta Tuusulassa jo viime kaudella. Haluan olla pelaaja, johon valmentaja luottaa keväällä, viime kaudella myös kahdeksan Mestiksen runkosarjan ottelua Kiekko-Vantaassa pelannut Räty sanoo KJT:n tiedotteessa.

Noora Räty pelasi viime kaudella myös Kiekko-Vantaassa. Kuva: Siiri Markkanen

Räty kertoo Ylen haastattelussa, että hänelle tarjottiin ammattilaissopimuksia Yhdysvalloista ja Mestiksestä, mutta Suomi-sarjan varma peliaika ajoi muiden vaihtoehtojen edelle. Myös Rädyn KJT-sopimus mahdollistaa ammattilaisuuden.

– Monikanavaisessa sopimuksessa ansaintamekanismeja on useita. Tällaisesta uudenlaisesta ajattelusta sopimusrakenteisiin ja ansaintamalleihin liittyen voisi hyötyä myös vakavien talousongelmien kanssa painivat Liiga-joukkueet, Rädyn manageri Olli Aro kertoo KJT:n tiedotteessa.

Rädyn viime kauden esiintymiset olivat historiallisia, sillä hän oli ensimmäinen Suomi-sarjassa ja Mestiksessä pelannut naismaalivahti. Tällä kaudella myös Meeri Räisänen on nähty Suomi-sarjassa jyväskyläläisen D-Kiekon maalilla.

Lisäksi myös kanadalaiskiekkoilija Hayley Wickenheiser on pelannut Suomi-sarjassa ja Mestiksessä.

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: