Leijonat.fi

     

Lukko voitti Team Kuortaneen sunnuntaina - Raumalaisten ensimmäinen kolmen pisteen voitto!

Eveliina Suonpää kesti tulituksen. Eveliina Suonpää kesti tulituksen. Kuva: Pasi Mennander

Lukko pelasi ahnaasti puolustaen ja räväkästi hyökäten. Lisäksi erinomainen maalivahtipeli johdatteli vieraat voittoon Kuortaneella tuloksella 1-2.


Lukko saapui Kuortaneelle 11 kenttäpelaajalla valmiina mihin tahansa. Peli eteni alusta loppuun aikamoisella tempolla. Piiruakaan eivät vieraat antaneet periksi, vaikka Team Kuortane laukoi noin miljoonaviisisataa kertaa.

Sanotaan, että hyvällä pelaajalla on myös onnea. Erinomaisella maalivahdilla Eveliina Suonpäällä oli myös erinomaista onnea. Hän koppasi 57 kiekkoa haltuunsa tulivatpa ne mistä ilmansuunnasta tahansa. Eveliinan pelistä näkyi vahvasti vaativuus itseä kohtaan ja samalla rentous omassa tekemisessä.

Teamin peli oli kiekon hallintaa, hillitöntä yritystä ja puskemista, mutta jotain jäi puuttumaan - ripareilla ei ollut ketään. Edellispäivän tappio, pakon edessä tehdyt muutokset kokoonpanoon - noh, olisihan näitä selityksiä, mutta ei niiden taakse voi mennä. Ja niistä huolimatta yksilötasolla oli hyviä suorituksia. ​

Kirjoittaja on Team Kuortaneen joukkueenjohtaja.

 

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: