Leijonat.fi

       

×

Team Kuortane jatkaa voittojen tiellä - Venäjän maajoukkue kaatui toisessakin kohtaamisessa

Viivi Vainikka iski ratkaisuosuman voittomaalikilpailussa. Viivi Vainikka iski ratkaisuosuman voittomaalikilpailussa. Kuva: Pasi Mennander

Naisten Liigassa pelaava Team Kuortane valmistautuu lauantaina käynnistyvään kauteen kolmen ottelun sarjalla Venäjän alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta vastaan. Maanantain avausottelussa Team oli parempi jatkoajalla, tiistaina voittoa juhlittiin voittomaalikilpailun jälkeen.


Toisen kohtaamisen alku oli Teamilta äärimmäisen kankea. Liekö päivällä tehty voimaharjoitus sekoittanut hermoston, mutta kentällä oli yksi joukkue, joka painoi herhiläisen tavoin päälle, Venäjä. Vain maalivahti Neea Pohjamon vakuuttavat otteet piti Teamin pelissä mukana.

Erän puolivälin jälkeen ajassa 13:29 Kiira Yrjänen yllätti Venäjän maalivahdin Satu Teräväisen mainiosta esityöstä. Maali syntyi Teamin pelatessa ylivoimalla. Pian Team sai uuden ylivoiman ja tällä kertaa Satu Teräväinen viimeisteli vakuuttavalla rannelaukauksella erinomaisen maskin takaa. Esityön 2-0-maaliin teki Nelli Laitinen.

Toiseen erään Venäjä tuli jälleen vahvalla sykkeellä. Teamin tapettua jäähynsä Venäjä nakutti kolme maalia neljään minuuttiin. Hetken näytti siltä, että hurrikaani Irma oli iskenyt Kuortaneelle. Ei ollut! Team kokosi rivinsä ja iski neljä ja puoli minuuttia ennen toisen erän päätöstä pelin tasoihin. Esityön maalin teki Ida Kuoppala, joka punnersi kolmen venäläisen keskeltä ja syötti Kiia Nousiaiselle, joka punnersi vastustajan paketin selän taakse ja uitti munkin puikoista uuniin. Viimeiselle erätaulle lähdettiin siis tasalukemista 3-3.

Venäjä karkasi ennen kolmannen puoliväliä uudelleen johtoon. Team sai jälleen ylivoiman ja Kiia Nousiainen napautti viivasta napakan rannelaukauksen, joka meni kuin telkkä pönttöön levypuolen ylämummoon. Krista Parkkonen sai ajassa 49:53 syntyneeseen maaliin syöttöpisteen. Maan mainion maskin rakensi Iina Tohila, joka on oivaltanut roolinsa hyvin ylivoimapelissä.
 

Kiia Nousiainen maalasi kahdesti.
 

Molempien joukkueiden kova vauhti ja rosoisuus saivat myös tunteet kuumenemaan puolin ja toisin. Varsinaisen otteluajan lopussa jaettiin jäähyjä hyvällä kädellä ennen jatkoaikaa.

Jatkoaika päättyi tällä kertaa maalittomana ja näin edettiin voittomaalikilpailuun. Molemmilta joukkueilta maalinteossa onnistui kaksi laukojaa. Teamin neljäs ampuja Viivi Vainikka maalasi uudella kikalla, ja kun vielä Neea Pohjamo teki Venäjän neljännen ampujan aikeet tyhjiksi, pääsi Team juhlimaan voittoa.

Teamin esityksestä löytyi etenkin kaksi positiivista asiaa:
1. Erikoistilanteiden rakenteet saatiin uuteen uskoon, varsinaisen pelinajan neljästä maalista kolme tehtiin ylivoimalla eikä Venäjä naulannut ylivoimalla kertaakaan.
2. Joukkue pystyi vastaamaan hyvin vastustajan tinkimättömään ja rosoiseen puolustuspelaamiseen.

Keskiviikkona joukkueilla on välipäivä. Torstaina 14.9.2017 pelataan ottelusarjan viimeinen peli Kuortaneella kello 18:30 alkaen.

Neea Pohjamo torjui ottelussa 23 kertaa.

Team Kuortane vs RUS w U18  5-4 VL (2-0, 1-3, 1-1, 0-0, 1-0)

1-0 Yrjänen Kiira (Teräväinen Satu) YV
2-0 Teräväinen Satu (Laitinen Nelli) YV
2-1 Tiugankina Maaria (Markova Ilona)
2-2 Tcatcyna Irina (Bratishceva Oksana)
2-3 Shkaleva Elizaveta (Shaskina Kristi, Bratishceva Oksana)
3-3 Nousiainen Kiia (Kuoppala Ida)
3-4 Shaskina Kristi (Tcatcyna Irina, Orlova Alina)
4-4 Nousiainen Kiia (Parkkonen Krista) YV
5-4 Vainikka Viivi VL

Torjunnat:
Team Kuortane:
Neea Pohjamo 23 (8+9+5+1)
Venäjä:
Alpatova Anna 4 (4+0+0+0)
Vaihto ajassa 16:09
Tretyak Milena 25 (3+7+14+1)

Jäähyt:
Team Kuortane 10 minuttia (2 + 6 + 0 + 2)
Venäjä 24 minuttia (4 + 2 + 6 + 2+10)

 

 

Viimeksi muutettu

Sarjataulukko

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Ilves
11
46
-
21
27
2. Kärpät
11
48
-
18
22
3. HPK
11
35
-
20
22
4. Blues
11
47
-
24
21
5. Kuortane
10
36
-
29
18
6. KalPa
11
34
-
34
13
7. KJT
10
10
-
59
6
8. Lukko
11
9
-
60
0

Naisten Liiga Facebookissa



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: