Leijonat.fi

       

Team Kuortane aloitti Venäjä-pelien sarjan voitokkaasti - Ratkaisu jatkoajalla

Sara Säkkinen iski ottelun voittomaalin jatkoajalla. Sara Säkkinen iski ottelun voittomaalin jatkoajalla. Kuva: Pasi Mennander

Team Kuortane aloitti maanantaina voitokkaasti kolmen ottelun sarjansa Venäjän tyttöjen alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan.


Pelin tempo oli heti ottelun alusta erittäin vauhdikas ja avauserä kokonaisuudessaa vaiherikas. Venäjä siirtyi 1-0-johtoon erän neljännellä minuutilla Kuortaneen pienen sekoilun jälkeen. Joukkue sai pienen muistutuksen siitä, että pelikatkon aiheuttaa aina pillin vihellys, eikä oletus tulevasta pelikatkosta.

Team ei ollut takaiskusta moksiskaan vaan painoi pelin tasoihin, kun ottelua oli pelattu seitsemän minuuttia. Maalin viimeisteli Kiia Simolan ja Satu Teräväisen esityöstä Kiira Yrjänen erittäin mallikkaan suorahyökkäyspelaamisen päätteeksi. Venäjä kuitenkin rokotti vielä kerran pienestä puolustusalueen nukahduksesta. Se oli harmi, koska Team olisi ansainnut parempaa loistavan kokonaisvaltaisen pelaamisen ja pelin hallinnan ansiosta.
 

Kiia Yrjänen teki Team Kuortaneen avausmaalin.

Toinen erä oli molemmilta joukkueilta huolimatonta ja päätöntä, joskin kovavauhtista, rannikolta rannikolle -surffailua. Molemmat joukkueet saivat toisessa erässä yhden kunnon maalipaikan aikaiseksi, lisäksi nähtiin erittäin monta läheltä piti -maalipaikkaa.

Team sai kahdessa ensimmäisessä erässä yrittää ylivoimaa kahdeksan kertaa, myös viidella kolmea vastaan, mutta hyvästä rakenteesta huolimatta viimeinen terävyys puuttui. Venäjä tosin myös söi kiekkoa erinomaisesti.

Kolmanteen erään Team päätti laittaa pelin rakenteen, rytmin ja reagoinnin ensimäisen erän tasolle. Joukkue onnistui siinä ihan mallikkaasti, vaikka nyt oli sen vuoro kuluttaa jäähyaitiota. Teamin kaikki jäähyt osuivat viimeiseen erään. Team oli tehnyt erätauolla päätöksen, että nyt ajetaan maalille kuin suulat Tyyneen valtamereen konsanaan. Se tuottikin lopulta tulosta.
 

Maalivahti Tiia Pajarinen torjui ottelussa 14 kertaa.

Neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä molemmille joukkueille tuomittiin kakkoset Venäjän maalinedustalla tapahtuneesta nujakoinnista. Team otti maalivahti Tiia Pajarisen pilttuuseen ja lähti hakemaan tasoitusta 5 vs 4 -ylivoimalla. Se ei vielä tuottanut tulosta, vaikka vahvaa myllytystä nähtiinkin.

Ida Kuoppalan päästyä jäähyltä Venäjän neitokaisen kanssa, Team otti Pajarisen uudelleen pilttuuseen ja jatkoi myllytystä kuudella pelaajalla. Kuoppala runnoi kiekon lopulta sisään Viivi Vainikan ja Kiira Yrjäsen esityöstä puolitoista minuuttia ennen erän päätösvihellystä. 

Jatkoajalle lähdettiin Teamin ylivoimalla 4 vs 3 -tilanteesta. Jatkoaika ehti vanheta 22 sekuntia, kun Sara Säkkinen painoi napakan rystyn yläkulmaan Kiia Nousiaisen ja Nelli Laitisen mainion esityön päätteeksi.

Arvovaltainen raati palkitsi Nelli Laitisen Teamin parhaana pelaajana.

Teamia oli tällä kertaa vahvistamassa Nelli Laitisen (HaKi) lisäksi Krista Parkkonen (SaiPa juniorit), Ida Kuoppala (Sport Naiset), Miressa Mäkelä (Blues Espoo) ja Satu Teräväinen (Viikingit jääkiekko). Tytöt pelaavat vielä tiistain pelin ja palaavat sen jälkeen seurajoukkueihinsa aloittamaan ja toiset jatkamaan sarjapelejä.

Team Kuortaneen ja N18 tyttöjen maajoukkueen puolesta Iso Kiitos edellä mainituille joukkueille/seuroille hyvästä yhteistyöstä!

Team Kuortane ja Venäjä kohtaavat uudelleen tiistaina kello 18:30 alkaen. Tervetuloa seuraamaan vauhdikasta kansainvälistä tyttölätkää Kuortaneelle!

Team Kuortane - RUS W U18 3-2 JA (1-2, 0-0, 1-0, 1-0)
0-1 Taipova Ilmira
1-1 Yrjänen Kiira (Simola Kiia, Teräväinen Satu)
1-2 Bratischeva Oksana (Markova Ilona)
2-2 Kuoppala Ida (Vainikka Viivi, Yrjänen Kiira) im
3-2 Säkkinen Sara (Laitinen Nelli, Nousiainen Kiia) YV

Torjunnat:
Pajarinen Tiia 14
Tretyak Milena 20

Jäähyt:
Team Kuortane 6 minuuttia
Venäjä U18 14 minuuttia

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: