Leijonat.fi

       

×

Naisten Liigassa Ilveksen Anne Tuomanen - ”Laadukas ympäristö tukee korkeita tavoitteita”

Kokenut Anne Tuomanen kuuluu Ilveksen kapteenistoon. Kokenut Anne Tuomanen kuuluu Ilveksen kapteenistoon. Kuva: Pasi Mennander

Naisten Liigassa pelataan viikonloppuna neljä ottelua. Ilves paahtaa kirkkaassa sarjakärjessä, eikä aio päästää jo kahdentoista ottelun mittaista voittoputkeaan katkeamaan. Tamperelaisten kapteenistoon kuuluva Anne Tuomanen avasi Leijonat-toimitukselle joukkueensa loistotulosten taustoja.
 


- On selvää, että joukkueemme kiekollinen taito vahvistui, kun Linda Välimäki ja Riikka Noronen liittyivät mukaan vahvuuteemme tällä kaudella. Se, että uudet pelaajat ovat hitsautuneet joukkueen mukaan nopeasti on äärimmäisen arvokasta. Yhteisen asian äärelle pääsimme hyvinkin nopeasti, kun esimerkiksi itselleni Noronen oli tuttu pelaaja HPK:sta muutaman vuoden takaa ja Välimäen kanssa olemme tuttuja maajoukkueympyröistä, Tuomanen kertoo.

- Nopeuttaa pelaajien sopeutumista uuteen ympäristöön, jos löytyy tuttuja, joiden kautta kiinnittyä joukkueeseen. Jokainen pelaaja on myös omalta osaltaan vastuussa joukkueen ilmapiiristä ja uusien pelaajien sopeutumisesta. Siinä olemme onnistuneet mielestäni Ilveksessä hyvin.

Näin on tulostenkin valossa. Kun Ilveksellä on yksitoista runkosarjaottelua pelaamatta, sen sarjajohto on selkeä. Naisten Liigan pistepörssin kärkikaksikko kantaa Ilves-paitaa. Linda Välimäen pistesaldo näyttää 22+19=41 ja Riikka Norosen 14+19=33.

Ympäristö tukee tavoitteita

Tuomasen mukaan Ilveksen hyvän tuloksen taustalla äärimmäisen tärkeä tekijä on laadukas olosuhde. Uusi Tesoman jäähalli tarjoaa joukkueelle toimivat ja miellyttävät tilat harjoitteluun ja pelaamiseen niin jäällä kuin oheisissa. Myös katsojilla on mahdollisuus seurata pelejä erinomaisessa valaistuksessa, lämpimähkössä hallissa hyvällä katsomonäkyvyydellä kahvilapalveluiden äärellä.

- Aiemmin olemme toimineet melko keskinkertaisiksi luonnehdittavissa tiloissa, joten me osaamme arvostaa uudet tilat korkealle. Laadukas ympäristö tukee korkeita tavoitteita ja siivittää tekemisen arjen ankeimmalla hetkellä seuraavalle tasolle. Uudet olosuhteet nostivat myös ulkopuolisten odotuksia Ilveksen osalta, ja meillä on joukkueessa iso tahtotila myös lunastaa nuo odotukset, Tuomanen toteaa jämptisti.

Tuomasen mukaan laadukas arki on vaikuttanut myös Ilveksen pelaajaringin laajuuteen. Hyvät olosuhteet ovat kannustaneet useita pelaajia jatkamaan peliuraansa, ja sitä kautta pelaajarinki on laajentunut ja kilpailu joukkueen sisällä kasvanut.

Tason nosto

Tuomaselle kuluva kausi on neljästoista naisten pääsarjatasolla. Jyväskyläläislähtöinen hyökkääjä on ollut ytimessä näkemässä, kokemassa ja tekemässä pelin tason noston.

- Ei ole yksittäistä tekijää, vaan pelin laadun nousu on monen yksittäisen tekijän summa. Olosuhteet ja osaava valmennus sitouttavat myös pelaajat entistä parempaan tekemiseen. Vaatimustason nostossa keskeisellä sijalla on joukkue ja sen yksilöt itse.

- Jääaikaa itsessään joukkueella lienee saman verran kuin aiempina vuosina, mutta tekemisen teho ja jään ulkopuoliset valinnat ovat nostaneet yksilöiden urheilullisutta ja sitä kautta koko pelin tasoa. Ilveksessä myös koko seura tukee naisten joukkueen toimintaa, ja voimme harjoitella yhdessä poikapuolen kanssa aamujäillä ja maalivahtivalmennus toimii, Tuomanen kiittää.



Naisten Liigan ottelut lauantaina:
Tapiola 2  12:20    Blues - KJT
Rauma      18:00    Lukko - Ilves

Naisten Liigan ottelut sunnuntaina:
Rauma 2    14:00    Lukko - Kärpät
Tesoma 1   15:00    Ilves - Blues


 

Viimeksi muutettu


Kausi 2017-18 on Naisten Liigan avauskausi. Suomen mestaruudesta pelattiin kausina 1982-2017 Naisten SM-sarjassa.


 

Sarjataulukko

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Ilves
23
114
-
35
57
2. Kärpät
21
89
-
34
47
3. Blues
23
101
-
49
44
4. HPK
21
55
-
49
34
5. KalPa
19
70
-
55
30
6. Kuortane
19
55
-
57
28
7. Lukko
22
27
-
110
6
8. KJT
20
17
-
139
6

Naisten Liiga Facebookissa



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: